Hallituksen puolivälin riihi ja suuri eläkeriita

Kolumni 10.3.2009

Johtaja Jaakko Kiander

Maan hallitus kokoontui äskettäin kautensa puolivälin tarkasteluun. Menettelystä oli sovittu jo hallitusneuvottelujen yhteydessä. Tulevaisuus vaikutti epävarmalta jo kaksi vuotta sitten, minkä vuoksi päätettiin tarkastella hallitusohjelmaa uudelleen kauden puolivälissä. Tähän olikin mitä suurin tarve, koska koko maailmantalous on ajautunut pahimpaan kriisiinsä sitten 1930-luvun.

Puolivälin riihestä olisi voinut odottaa jonkinlaista linjausta siitä, millaista finanssipolitiikkaa ja millaisilla työmarkkinaratkaisuilla hallitus aikoo luotsata kansantaloutta seuraavan kahden vuoden aikana odotettavissa olevien vaikeiden haasteiden läpi. Vientiteollisuus ja rakentaminen ovat jo ajautuneet lamaan, työttömyys on kohoamassa ja kuntatalous menossa kohti kriisiä. Puolivälin tarkastelu olisi tarjonnut hallitukselle tilaisuuden esitellä uusia toimia näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Sen sijaan hallitus tuli julkisuuteen esityksellä yleisen eläkeiän alarajan nostamisesta 65 vuoteen. Esitys oli yllättävä. Siitä ei oltu keskusteltu lainkaan työmarkkinaosapuolten kanssa, jotka perinteisesti ovat olleet keskeisesti mukana työeläkejärjestelmän kehittämisessä. Pääministerin mukaan tällaisiin keskusteluihin ei ollut tarvetta, koska ay-liikkeen kanta olisi kuitenkin ollut kielteinen, niin kuin se sitten olikin. Tuloksena oli Vanhasen II hallituksen ensimmäinen törmäys ay-liikkeen ja samalla suomalaisen korporatistisen työmarkkinajärjestelmän kanssa.

Hallitus ja työmarkkinaosapuolet ovat periaatteessa samaa mieltä siitä, että suomalaisten eläköitymisikä on saatava nykyistä korkeammaksi. Onko esityksen vastustuksessa sitten kysymys vain siitä, että tulipalo on väärin sammutettu? Ei, vaan kyseessä on monimutkaisempi asia. Eläkejärjestelmä ja työntekijöiden eläköityminen ovat mutkikas kokonaisuus, johon vaikuttavat erilaiset sopimukset, yksityiset eläkevakuutukset, yksilöiden kannustimet, työkyky ja yleinen työmarkkinatilanne. Eläköitymisikää ei tämän vuoksi voi säädellä vain yhdellä parametrilla eli virallisella eläkeiällä. Jos halutaan saada aikaan todellisia vaikutuksia, joudutaan tekemään monenlaisia muutoksia.

Tähänastisesta kehityksestä olisi voitu jo oppia ainakin kaksi asiaa. Ensimmäinen on kokemus vuonna 2005 tehdystä eläkeuudistuksesta, jossa eläkeikä muutettiin joustavaksi ja johon liitettiin entistä voimakkaampia taloudellisia kannustimia. Uudistus alkoi vaikuttaa oikeaan suuntaan eli työuria pidentävästi. Nyt alkanut lama hautaa alleen nämä vaikutukset ainakin vähäksi aikaa, mutta on syytä olettaa, että kannustimien teho säilyy. Ylipäätään pitäisi malttaa vähän pidempään katsoa, mitä seurauksia suurella uudistuksella on. Eläkejärjestelmiä ei pitäisi olla koko ajan muuttamassa, ellei tavoitteena sitten ole luottamuksen murentaminen.

Toinen opetus on se, että työvoiman tarjonta kasvaa, jos työvoimalle on kysyntää. Suomen talouden nopea kasvu vuosina 1995–2008 loi 500 000 uutta työpaikkaa ja kasvatti työvoiman tarjontaa noin 250 000 hengellä. Tästä voi päätellä, että kaikenikäisten – myös ikääntyneiden – työllistymisen avain on siinä, että työpaikkoja syntyy. Nyt käynnissä oleva lama tuhoaa työpaikkoja eikä hallituksella ollut juurikaan esittää uusia ajatuksia siitä, miten tilannetta voisi kohentaa. Heikko työllisyyskehitys on varmin tapa varhentaa eläköitymistä.

Share

Palkansaajien tutkimuslaitos

Pitkänsillanranta 3 A 6. krs
00530 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Viestintäkoordinaattori
Essi Lindberg
Puh. (09) 2535 7346

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share
Share