Hallitus ja kunnat

Kolumni 18.8.2009

Johtaja Jaakko Kiander

Vanhasen hallitus on toistaiseksi pyrkinyt hoitamaan kansainvälisen talouskriisin seurauksia maltillisella ja rakentavalla tavalla. Hallitus on tukenut yritysten rahoitusta, kotitalouksien ostovoimaa ja rakentamista. Näillä toimilla on pyritty pehmentämään talouskriisin vaikutuksia työllisyyteen ja kotimarkkinoihin. Saman linjan mukaisesti sekä pääministeri että valtionvarainministeri ovat toistuvasti viestittäneet, että mihinkään kiristäviin toimiin ei ryhdytä ennen kuin talous on selvästi alkanut toipua kriisistä.

Säästöistä pidättäytyminen ja verojen keventäminen merkitsevät sitä, että valtiontalouteen syntyy tänä ja ensi vuonna suuri alijäämä, joka kasvattaa julkista velkaa yhteensä noin 20 miljardilla eurolla. Tämän on kuitenkin yleisesti arvioitu olevan mahdollista.

Hallituksen politiikassa on kuitenkin kaksi heikkoa kohtaa: työvoimapolitiikka ja kuntatalous.

Työttömyyden kasvaessa työvoimapolitiikan resursseja pitäisi lisätä. Hallitus tavoittelee 200 miljoonan lisäystä, mutta yllättäen rahoitusta tälle menoerälle ei tahdo löytyä. Suurempikin lisäys olisi tarpeen, koska tulevan talven aikana työttömyys nousee korkeaksi.

Työvoimapolitiikan lisäksi talouden kriisi on ajamassa myös kuntien taloutta ahdinkoon. Eri arvioiden mukaan verotulojen laskun vuoksi kuntatalouteen syntyvä rahoitusvaje on 1–2 miljardia euroa. Toisin kuin valtio, useimmat kunnat eivät voi vajeen kattamiseksi ottaa velkaa, vaan ne joutuvat turvautumaan erilaisiin säästötoimiin ja veronkorotuksiin. Tilanteen vakavuus on jo hyvin kaikkien osapuolten tiedossa. Siitä huolimatta pääministeri Vanhanen ja valtiovarainministeri Katainen ovat ilmoittaneet, että valtio ei tule ottamaan lisävelkaa kuntien vuoksi. Lisärahan sijaan kuntien toivotaan ratkaisevan ongelmansa säästämällä menoissaan.

Näiden kannanottojen takana paistaa käsitys siitä, että kunnat ovat viime vuosina eläneet holtittomasti ja siten itse syypäitä ongelmiinsa. Tämän vuoksi ratkaisuna ei voi olla raha vaan säästötoimet, joiden avulla tehostetaan kuntien toimintaa ja parannetaan julkisen sektorin tuottavuutta. Tällaista käsitystä on kuitenkin vaikea hyväksyä.

On selvää, että kuntatalouden nykyinen kriisi ei johdu kuntien omista toimista vaan globaalin finanssikriisin äkillisistä ja yllättävistä seurauksista, jotka kunnissa näkyvät verotulojen laskuna. Toisin kuin monet uskovat, kuntataloudessa ei myöskään ole mitään ilmeisiä tehottomuuden lähteitä, joita voitaisiin helposti höylätä pois. Tätä näkemystä tukee se tosiseikka, että Suomen kunnat jo nykyisin tuottavat mittavat hyvinvointipalvelut resursseilla, jotka ovat selvästi vähäisemmät kuin useimmissa muissa teollisuusmaissa. Tämä näkyy mm. siinä, että Suomen asukasta kohden lasketut sosiaali- ja terveysmenot ovat selvästi vertailumaita pienemmät.

Koska helppoja tehostamiskeinoja ei ole ja koska aidot tuottavuutta lisäävät toimet (kuten esimerkiksi tietojärjestelmien yhdenmukaistaminen) vievät aikaa, on odotettavissa, että rahapulan aikaansaamat säästötoimet supistavat välttämättömiä peruspalveluja. Tästä on vakavia seurauksia erityisesti hoitoa tarvitseville vanhuksille ja sairaille samalla tavalla kuin 1990-luvullakin. Säästötalkoiden lopputuloksena on myös julkisen sektorin työpaikkojen supistuminen ja tästä seuraava yleinen työllisyyden heikentyminen. Tämä johtaa myös siihen, että hallituksen finanssipolitiikan elvytysvaikutukset haihtuvat ilmaan: sen minkä valtio omilla toimillaan elvyttää, sen kunnat leikkaavat.

Kuntatalouden nykynäkymien valossa on hyvinkin mahdollista, että tulevan vuoden aikana kunnat leikkaavat menojaan vajaalla miljardilla ja samalla supistavat toimintojaan 20000 henkilötyövuoden verran. Valtio on tyytyväinen, kun toiminnot näennäisesti tehostuvat ja lisätukea ei tarvita. Ennen pitkää samainen valtio kuitenkin yllättyy siitä, että kuntien säästöt höyläävät talouskasvusta pois 0,5 prosenttia, vähentävät verotuloja 250 miljoonalla eurolla ja kasvattavat sosiaalimenoja 200 miljoonalla eurolla. Tällä hetkellä ajatus ei kuitenkaan näytä kantavan näin pitkälle.

Share

Palkansaajien tutkimuslaitos

Pitkänsillanranta 3 A 6. krs
00530 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Viestintäkoordinaattori
Essi Lindberg
Puh. (09) 2535 7346

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share
Share