Lainatakuut vai stipendit?

Kolumni 5.6.2003

Tutkimuskoordinaattori Ilpo Suoniemi

Investointi korkea-asteen koulutukseen antaa yksilötasolla merkittävän tuoton sekä korkeamman palkan että parantuneiden työnsaantimahdollisuuksien kautta. Vaikka koulutus on keskimäärin kannattavaa, eivät kaikki riittävillä valmiuksilla varustetut nuoret kouluttaudu, ellei opiskeluaikaista julkista tukea ole saatavilla. Köyhien perheiden lahjakkaat lapset eivät saa tukea vanhemmiltaan, eivätkä pankit ole halukkaita myöntämään lainaa, jos niiden vakuutena ovat vain tulevat ja osin epävarmat työtulot. Tästä syystä julkinen opiskeluaikainen tuki joko valtion antaman lainatakuun tai stipendijärjestelmän avulla lisää talouden tehokkuutta. Julkisen vallan näkökulmasta tehokkuustavoitteen rinnalla on myös tavoite oikeudenmukaisesta lopputuloksesta. Eri tukimuotoja pitääkin vertailla sen suhteen, miten ne edistävät näiden osin ristiriitaisten tavoitteiden saavuttamista. Järjestelmän suunnittelussa pitää ottaa huomioon informaation puutteen aiheuttamat ongelmat: tulevat työtulot ovat osin epävarmat eikä julkinen valta havaitse suoraan ahkeruutta opiskella.

Stipendijärjestelmään, jota rahoitetaan myöhemmin maksetuilla veroilla, liittyy “moral hazard”-ongelma, koska se heikentää kannustimia opiskella ahkerasti. Näin käy erityisesti niillä aloilla, joilla tulevat ansiomahdollisuudet ovat keskimääräistä huonommat. Sailaksen työryhmän innoittamana kotimainen keskustelu on painottanut erityisesti opiskeluaikojen lyhentämistä ja esittänyt siirtymistä lainatakuujärjestelmään, jossa tämä kannustinongelma voidaan pitkälle välttää. Muut näkökohdat ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Staattinen ajattelu, joka vertaa eri maiden tukikäytäntöjä tai haikailee mennyttä ja omia opiskeluaikoja, ei riitä eri tukijärjestelmien arviointiin. Koulutusaika on vain yksi elämänvaihe, joten eri tukimuotojen vertailu edellyttää dynaamista tarkastelua. Milton Friedman on painottanut sitä, että opiskelun julkinen tuki johtaa hyvätuloisten suosimiseen, jos tuki rahoitetaan yleisillä ja yhtäläisillä perusteilla kannetuilla veroilla. Tämä ongelma voidaan välttää, jos stipendijärjestelmä rahoitetaan koulutetuille suunnatuilla veroilla, jotka ovat lisäksi progressiivisia.

Hyvän tukimuodon pitää samalla taata, että mahdollisimman monet niistä, joilla on koulutuksen hankkimiseen tarvittavat edellytykset, myös voivat koulutukseen hakeutua. Pelkkä opiskelijoiden ja kouluttautuneiden tarkastelu ei siis riitä. Köyhistä lähtökohdista olevien opiskelijoiden kannalta lainatakuujärjestelmä on epäoikeudenmukaisempi kuin stipendijärjestelmä. Lisäksi lainajärjestelmä suosii niiden alojen opiskelijoita, joiden tulevat ansiomahdollisuudet ovat muita paremmat. Jälkimmäistä ongelmaa voidaan jonkin verran lieventää, jos lainojen takaisinmaksu sidotaan tuleviin ansioihin. Tätä onkin usein esitetty alan kirjallisuudessa. Tälle vastakkainen kotimainen esitys verovähennyksistä jäänee tutkimuksen marginaaliin.

Lainatakuu- ja myöhemmillä veroilla rahoitettava stipendijärjestelmä eroavat siinä, miten ne kohtelevat eri opinto-ohjelmia. Tuore Cignon ja Luporinin analyysi antaa tälle erityistä painoa. Stipendijärjestelmä on neutraali eri opintosuuntien välisen valinnan suhteen. Lainajärjestelmä puolestaan vääristää sekä päätöstä opiskella että valintoja niiden opinto-ohjelmien suuntaan, joissa tulevat ansiomahdollisuudet ovat parhaimmat. Näin nekin, joiden luontaiset edellytykset puoltaisivat muita valintoja, kilvan pyrkivät tuottoisimmille aloille. Tämä aiheuttaa tehokkuustappioita ja osaltaan myöhentää ikää, jossa työelämään siirrytään.

Optimaalisen tukijärjestelmän suunnittelussa täytyy tämä vaikutus ottaa huomioon. Samalla pitää punnita eri koulutusohjelmista valmistuneiden välistä oikeudenmukaisuutta ja huomioida se, ettei kannustimia ahkeraan opiskeluun heikennetä liikaa. Cignon ja Luporinin keskeinen tulos on se, että opiskeluaikaisen tuen ja sen myöhemmän takaisinmaksun välillä ei optimijärjestelmässä ole niin selvää kytkentää kuin lainajärjestelmä edellyttää. Sitä vastoin se voidaan tulkita stipendijärjestelmänä, jossa stipendin saanti on kytketty taloudellisiin lähtökohtiin ja tuen takaisinmaksu tapahtuu koulutukseen kytketyillä veroilla. Myöskään sekajärjestelmän käyttö ei ole suotavaa.

Lainajärjestelmässä ja siihen yhdistetyssä verovähennysjärjestelmässä on siis olennaisia riskejä sekä tehokkuus- että oikeudenmukaisuustavoitteiden kannalta. Teoreettinen analyysi ei näytä puoltavan niiden ottamista käyttöön. Käytännön tasolla nykyistä stipendijärjestelmää voidaan myös kehittää niin, että opiskeluahkeruus voidaan huomioida nykyistä paremmin.

 

Viite: A. Cigno ja A. Luporini (2003), “Scholarships or Student Loans? Subsidizing Higher Education in the Presence of Moral Hazard”, kokousesitelmä, 9.-11.5.2003 CESifo Area Conference on Public Sector Economics, saatavana Internet-osoitteesta www.cesifo.de.

Share

Palkansaajien tutkimuslaitos

Arkadiankatu 7 (Economicum)
00100 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Viestintäkoordinaattori
Essi Lindberg
Puh. (09) 2535 7346

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share
Share