Suomi välttää taantuman

Talousennusteen arviointia

Tekijä(t): Eero Lehto

Elokuun 2011 lopulla Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) ennusti, että Suomen kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 2,1 prosenttia. Näillä näkymin tämän vuoden kasvu jää noin kolmeen prosenttiin. Paineita on tarkentaa ensi vuodenkin ennustetta alaspäin. Suomen kokonaistuotannon supistuminen ensi vuonna tuntuu kuitenkin kansainvälisen talouden aivan viimeisimmän kehityksen perusteella epätodennäköiseltä. Talouden epävarmuus on vähentynyt siitä, mitä se oli esimerkiksi heinä-elokuun vaihteessa. Tuolloin näytti mahdolliselta, ettei vain Eurooppa vaan myös USA ja samalla ilmeisesti koko maailma voisi joutua samanlaiseen kriisiin kuin vuoden 2008 lopulla.

Julkaistu: 21.12.2011
Julkaisu PDF-muodossa

Share

Palkansaajien tutkimuslaitos

Pitkänsillanranta 3 A 6. krs
00530 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Viestintäkoordinaattori
Essi Lindberg
Puh. (09) 2535 7346

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share
Share