Takaisin

Onko talouspolitiikalle vaihtoehtoa?

Onko talouspolitiikalle vaihtoehtoa?

Ennen kehysriihipäätöksiä valtiovarainministeriö (VM) arvioi, että Suomen julkisen talouden kestävyysvaje on 4,5–5 prosenttia kokonaistuotannosta. Tähän arvioon ovat perustuneet lähes kaikki viime aikojen talouspoliittiset päätökset. Siihen nähden kuinka merkittävä tämä arvio on, sen sisältö on heikosti tunnettu.

Julkisen talouden rahoitus on kestävällä pohjalla, kun se on tasapainossa pitemmällä aikavälillä. Julkisen talouden kestävyyttä ja kestävyysvajetta voidaan arvioida monella tapaa. Euroopan unionissa omaksuttu tapa laskea kestävyysvaje mittaa sitä, riittävätkö (nykyarvoon diskontatut) julkisen talouden rahoitusjäämät (ali- ja ylijäämät) yli ajan olemassa olevan bruttovelan kattamiseen vallitsevalla meno- ja verorakenteella. Jos kestävyysvaje on tässä laskelmassa esimerkiksi 5 prosenttia bkt:sta, tarkoittaa se sitä, että julkisen talouden rakenteellista rahoitusjäämää (usein alijäämää) on vahvistettava pysyvästi 5 prosenttiyksikköä suhteessa bkt:hen.

Koska laskelma ulottuu pitkälle tulevaisuuteen – diskontattuna äärettömään saakka – perustuu se useisiin harkinnanvaraisiin ja sen vuoksi kritiikille alttiisiin oletuksiin. Kaukaisen tulevaisuuden epävarmuus tekee kestävyysvajelaskelmista vääjäämättä huteria. Laskelma on ymmärrettävä kaikista puutteista huolimatta pyrkimykseksi arvioida sitä, kuinka tukevalla pohjalla julkisen talouden rahoitus on, jos kehitys on ”tavanomaista”.

Siihen nähden, mikä merkitys VM:n laskelmilla on talouspolitiikan viimeaikaisille ratkaisuille, on kummallista, kuinka vähän tämän laskelman perusteita tunnetaan ja kuinka vähän niistä ylipäätänsä keskustellaan. Itse asiassa tämä laskelma ei ole saanut osakseen kriittistä tarkastelua edes niiden keskuudessa, jotka pitävät itseään talouspolitiikan asiantuntijoina.

Luja ja lähes sokea usko VM:n arviota kohtaa ilman sen läheisempää tuntemista osoittaa, ettei Suomessa käydä relevanttia talouspoliittista keskustelua. Toisaalta jotkut harjoitetun talouspolitiikan kriitikot arvostelevat kestävyysvajelaskelmia aiheellisestikin oletusten epävarmuudesta ja siitä, ettei laskentakehikossa voida arvioida ehdotettujen korjaavien toimien vaikutuksia. Mutta näiden puutteiden vuoksi nämä kriitikot pitävät parempana olla arvioimatta tehtyjä laskelmia lainkaan. Tämänkin vuoksi keskustelua tehtyjen talouspoliittisten ratkaisujen järkevyydestä ei Suomessa juuri käydä.

Edellä viitatun piittaamattomuuden haittoja vain korostaa se, että VM:n kestävyysvajelaskelman oletukset ovat monelta osin kyseenalaisia. Kaiken kaikkiaan kestävyysvaje on mielestäni arvioitu liian suureksi. Reaalikorot on oletettu liian korkeiksi ja vanhusten hoivamenoja koskevissa arvioissa ei ole otettu tarpeeksi huomioon sitä, että eliniän pitenemisen myötä vielä suhteellisen korkean ikäisen vanhusväestön kuntoisuus kohenee, mikä taas säästää hoivamenoja.

Mutta tätäkin vaikeammin perusteltavissa ovat tehdyt oletukset Suomen lähivuosien bkt:n kasvuvauhdista ja työurien pitenemisestä. VM:n kestävyysvajelaskelma tukeutuu eläketyöryhmän1 arvioon, jonka mukaan eläkkeelle siirtyminen (25-vuotiaiden eläkkeelle siirtymisen odote) jää lähes polkemaan paikoilleen, vaikka tämä odote on toistaiseksi noussut odotettua selvästi enemmän ja vaikka ikääntyneiden jatkuvasti kohonneet työllisyysasteet ennakoivat tämän kehityksen jatkuvan. Tilastokeskuksen tuore työolotutkimus vuodelta 2013 sai lisäksi selville, että yli 49-vuotiaiden palkansaajien halukkuus jäädä eläkkeelle yli 64-vuotiaana on selvästi lisääntynyt vuodesta 2008 (ja vuodesta 2003). Työuran jatkamista ikävuosiin 66–70 vuotta suunnittelee yhä useampi.

Valtionvarainministeriön arvio, jonka mukaan Suomen bkt:n kasvu jää jokaisena vuotena jaksolla 2015–2018 kahden prosentin alapuolelle, on mielestäni pessimistinen2. Onhan Suomen talous ollut taantumassa jo pari vuotta ja tätä ennen vuonna 2009 kokonaistuotanto supistui jyrkästi. Aiemminkin taantumaa on seurannut nopeampi kasvuvaihe. Niinpä vuosien 1990–1993 taantuman jälkeen Suomen bkt kasvoi vuosina 1994–2002 jokaisena vuonna yli 2 prosenttia ja neljänä vuonna jopa yli 5 prosentin vauhtia. Lamavuosina 1991–1994 näin nopeaa kasvua ei odotettu. Silloinkin Suomen kansantalouden uskottiin jäävän enemmän tai vähemmän pysyviin vaikeuksiin. Vuonna 1994, jolloin vuoden keskimääräinen työttömyysaste nousi 16,7 prosenttiin, Suomen rakenteellisen työttömyysasteen arvioitiin olevan yleisesti 12–14 prosenttia.3 Potentiaalisen ja todellisen tuotannon välisen kuilun arvioitiin olevan verraten pieni, eikä koetun kaltainen kokonaistuotannon nopean kasvun vaihe pitänyt olla olleenkaan mahdollinen. Jo 1995 Suomen Pankki kiristi rahapolitiikkaansa, koska se pelkäsi nopean kasvun kiihdyttävän inflaatiota.

Voidaan sanoa, että tunnelmat ovat nyt monelta osin samat kuin vuonna 1993. Tuolloin usko tulevaisuuteen oli olematon. Valtiovarainministeri kävi noina vuosina jopa Lontoon cityssä varoittamassa Suomen valtion kehnosta rahoitusasemasta, vaikka Valtiokonttorissa Suomen ulkomaisesta luotonotosta vastannut virkamies kehui luottoehtojen pysyneen hyvinä. Paniikki oli kuitenkin kova, koska valtion kassaa paisuteltiin vuosina 1992–1994 miljardeilla markoilla yli tarpeen. Finanssipolitiikka mitoitettiin kireäksi niin, että julkiset kulutusmenot supistuivat reaalisesti vuonna 1992 2,9 prosenttia ja vuonna 1993 4,4 prosenttia. Kysymys oli selvästi ylireagoinnista. Leikkaukset olivat kolhaisseet kuntien palveluiden laatutasoa ja niinpä heti tilanteen parantuessa vuosina 1995–1997 ne vedettiin takaisin kasvattamalla julkisia kulutusmenoja keskimäärin noin 3 prosenttia vuodessa.

Valtion kehysriihessä ensi vuoden finanssipolitiikkaa kiristettiin runsaalla 1,5 miljardilla eurolla. Tätä vaikutusta tosin lieventää jonkin verran erillinen kasvupaketti ja tälle vuodelle ehdotettu lisätalousarvio, jotka lisännevät julkisia kulutusmenoja ja investointeja parilla sadalla miljoonalla eurolla ensi vuonnakin. Kaiken kaikkiaan ensi vuoden finanssipolitiikan kiristys on kuitenkin ylisuuri myös julkisen taloutemme kestävyyden hallinnan kannalta.

Päätösten perusteluissa viitataan Suomen talouden ja erityisesti metsä- ja elektroniikkateollisuuden rakenteellisiin ongelmiin. Näillä viittauksilla annetaan ymmärtää, että ongelmat pysyvät ja näivettävät taloutemme elinkelpoisuutta jatkossakin. Kuitenkin niin elektroniikkateollisuus, joka on uudistumassa rakenteeltaan voimakkaasti (osin niin että työvoima siirtyy informaatiopalveluihin) ja metsäteollisuus, joka on investoimassa sellun, kartongin ja biopolttoaineiden tuotannon kasvattamiseen, ovat pääsemässä irti ongelmistaan. Ehkä juuri nyt elämme jonkinlaista suden hetkeä (vähän ennen aamun sarastusta) jolloin ollaan hauraimmillaan ja usko tulevaisuuteen on hataraa.

VM:n kehysriihipäätösten yhteydessä tehtyä finanssipolitiikan kiristystä selittänevät osaltaan VM:n tämän kevään Taloudellisen katsauksen laskelmat, joiden mukaan esimerkiksi kulutusverotuksen kiristyksellä tai julkisten menojen leikkauksella ei olisi kokonaistuotantoa supistavaa vaikutusta.

 

1 Eläketyöryhmä arvioi raportissaan ”Suomen eläkejärjestelmän sopeutuminen eliniän pitenemiseen” että 25-vuotiaiden eläkkeelle siirtymisen odote nousee vuoteen 2025 mennessä vain 61,5 vuoteen, kun se oli jo viime vuonna 60,9 vuotta.

2 Tämä sama arvio sisältyy VM:n Taloudelliseen katsaukseen (kevät 2014) kuin myös niin sanottuun Hetemäen työryhmän raporttiin ”Finanssipolitiikan valinnat keväällä 2014”.

3 Esimerkiksi Holm ja Somervuori (1996) arvioivat Suomen NAIRUn (non-accelerating inflation rate of unemployment) olleen vuonna 1994 noin 12 prosenttia.

Share

Onko talouspolitiikalle vaihtoehtoa?

  1. Piilokorruptiota

    Tulovirta eläkerahastoihin on lobattu vakuutusyhtiöiden toimesta. Eläkeindeksin leikkaaminen pienentää eläkeyhtiöiden maksamien eläkkeiden määrää. Näin ihmisillä on vähemmän rahaa käytettäväksi kulutukseen. Noista rahoista maksettavat verotulot jäävät valtiolta saamatta.

    Jos rahavirta olisi sen sijaan, kuten Ruotsissa saatu 60-luvun alussa demokraattisesti hallinnoitavaksi, tietäisimme mitä “virralla” tehdään. Siis itse asiassa eläkeyhtiöitä tuetaan valtion varoista. Tässä on eräs yritysten piilokorruptoitunut tukimuoto.

Kommentoi aihetta

Palkansaajien tutkimuslaitos

Arkadiankatu 7 (Economicum)
00100 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Viestintäkoordinaattori
Essi Lindberg
Puh. (09) 2535 7346

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share
Share