Takaisin

Kyllä EU opettaa

Kyllä EU opettaa

Kesän alussa EU:n jäsenmaat saivat komissiolta suosituksia siitä, miten niiden tulisi hoitaa talous- ja työllisyyspolitiikkaansa. Komissiota ei kannata syyttää omavaltaisuudesta oppimestarin roolissaan, sillä jäsenmaat ovat itse antaneet sille tehtäväksi tehdä suosituksia julkisen talouden hoidosta ja erilaisista rakenneuudistuksista. Sen tekemät ehdotukset ovat perusta lopullisille suosituksille, jotka jäsenmaat antavat yhdessä toinen toisilleen poliittisten päätöksentekijöiden siunaamina.

Maakohtaisten suositusten menettely on osa uutta eurooppalaista talouden ohjausjärjestelmää, missä talouspolitiikan koordinointia tiivistetään EU-maiden kesken. Esimerkiksi verotuksen rakenne, työpolitiikka ja eläkejärjestelmä ovat tulleet ns. yhteisen intressin asioiksi julkisen talouden hoidon rinnalle. Näillä politiikan lohkoilla on totuttu toimimaan omin neuvoin, mutta nyt komission arvioinnin ja yhteisten kehotusten avulla luodaan lisäpainetta budjettikurin noudattamiseen ja komission mielen mukaisiin rakenneuudistuksiin. Maiden tulee ottaa suositukset huomioon ensi vuotta koskevien budjettien ja politiikkatoimien valmistelussa ja myöhemmin syksyllä budjettisuunnitelmien ennakkotarkastuksessa komissio arvio, onko kehotuksia noudatettu.

Tänäkin vuonna Suomen saamat lopulliset maakohtaiset suositukset muuttuivat komission alkuperäisistä esityksistä. Budjetin välittömien lisäkiristysten vaatimus loiventui ja myös eläkkeitä koskeva suositus muuttui väljemmäksi siten, että myös elinaikakerroin kelpaa keinoksi myöhentää eläkkeellesiirtymistä. Ennakko-odotusten mukaisesti suositukset kehottavat varmistamaan kunta- ja sote-uudistusten toteutuksen. Nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työmarkkina-aseman parantaminen ammatillisen koulutuksen ja kohdennettujen työvoimapolitiikan toimien avulla on puolestaan yhteinen suositus valtaosalle maista.

Valitettavan vähälle julkiselle huomiolle ovat jääneet suositukset, jotka liittyvät elinkeinorakenteen kapeuteen, t&k -toiminnan heikkoon tuottavuuteen ja kilpailupolitiikan hampaattomuuteen. Suomen talouden ongelmat liittyvät pohjimmiltaan juuri näihin heikkouksiin ja ratkaisuja pitäisikin hakea kiireellisimmin juuri niihin eikä keskittyä vain työmarkkinoiden ja eläkejärjestelmän uudistuksiin.

Suomelle suositellaan kilpailun lisäämistä terveen kilpailun edistämisohjelmalla sekä maankäyttö- ja rakennuslakia uudistamalla. Erityinen tarve kilpailun lisäämiseen on vähittäiskaupassa, missä kahden suuren kaupparyhmittymän markkinaosuus on edelleen 70 prosenttia. Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksia tarvitaan, koska muut kilpailutoimet jäävät tyhjiksi, jos kaupan sijainnin ohjauksessa ja tonttipolitiikassa ei onnistuta.

Elinkeinorakennetta ja innovaatiopolitiikkaa koskevat suositukset perustuvat tausta-analyysiin, jossa on paneuduttu erityisesti Suomen vientiin ja sen heikon kehityksen syihin. Johtopäätös on se, että viennin rämpimisen taustalla ovat ns. reaalisen kilpailukyvyn ongelmat enemmän kuin kustannuskilpailukyvyn ongelmat. Viennin hartiat ovat kapeat, sillä analyysin mukaan yksi prosentti yrityksistä tuotti 76 prosenttia bruttoviennistä vuonna 2012. Lisäksi viennin tuotevalikoima on suppea, mikä itsessään tekee sektorista herkän kysynnän vaihteluille. Analyysi tuo ongelmien syynä esille myös sen, että vientiyritysten investoinnit ovat suuntautuneet ulkomaille kotimaan sijasta. Tässä ovat kunnostautuneet erityisesti ne strategiset teolliset toimialat, joissa Suomella on ollut suhteellinen etu ja joihin meillä on erikoistuttu.

Pulmana on myös t&k -panostusten huono tuottavuus: Suomen EU-vertailussa suhteellisesti suurimmat t&k -panostukset eivät jalostu riittävän hyvin innovatiivisiksi tuotteiksi markkinoille. Mielenkiintoista on, että komissio päätyykin monessa kohtaa varsin samanlaiseen lopputulokseen kuin professori Pertti Haaparanta viime vuonna julkaistussa Talous & Yhteiskunta -lehden artikkelissaan ”Suomen kilpailukykyongelma johtuu yritysjohdon heikosta liiketoimintaosaamisesta”.

Vielä vuosi sitten Suomi sai palkkojen kehitystä koskevan kehotuksen. Sen mukaan tuli ryhtyä toimiin, joilla ”tämänhetkisessä hitaan kasvun ympäristössä tuetaan reaalipalkkakehityksen saattamista tuottavuuden kehitystä vastaavaksi täysin kunnioittaen työmarkkinaosapuolten roolia ja kansallisten käytäntöjen mukaisesti.” Tänä vuonna kehotusten sijasta tulikin kehuja. Suositusten valmisteluasiakirjassa voimassa olevaa keskitettyä palkkasopimusta luonnehditaan ”kunnianhimoiseksi, merkitykselliseksi ja uskottavaksi” ja näin Suomi siis saa puhtaat paperit työvoimakustannusten kehityksen osalta.

Moni muu maa sen sijaan sai tänäkin vuonna palkanmuodostusta koskevan suosituksen. Palkkoja koskevat suositukset ovat mielenkiintoisia, sillä ne liittyvät joko palkkakehitykseen tai palkkasopimusten tekotapaan ja näin ne eivät ole keskenään samaa paria. Palkkamuutokset vaikuttavat työvoimakustannusten ja
kilpailukyvyn kehitykseen, jolloin ne ovat olennainen osa koko makrotalouden vakautta. Palkkaneuvottelujen mallia koskevat kehotukset liikkuvat jo paljon ongelmallisemmalla alueella erityisesti silloin, kun työmarkkinaosapuolille esitetään vain vaatimatonta lausunnonantajan roolia muutosten valmistelussa. Kriisimaiden tapauksessa ei edes sitä. Esimerkiksi eurooppalaisia ay-liikkeitä edustava ETUC onkin ollut syystä huolissaan tästä kehityksestä.

Vuonna 2011 hyväksytty Euro plus -nimellä tunnettu kilpailukykysopimus toi palkkaneuvottelut yhteisen intressin piiriin, tosin varsin epämääräisellä tavalla. Lähtökohtana sopimuksessa on kansallisten työmarkkinoiden käytäntöjen ja mallien kunnioittaminen. Toisaalta se sisältää myös näkemyksen siitä, että palkkaneuvottelujen käytäntöjä muuttamalla voidaan parantaa kilpailukykyä. Maiden tulee sopimuksen mukaan arvioida erityisesti sitä, kuinka keskitetysti palkkaneuvottelut käydään. Tämä on antanut selkänojan sittemmin maakohtaisissa suosituksissa esitetyille palkkaneuvottelujen mallia koskeville muutoskehotuksille. Samalla suositukset kuitenkin jättävät työmarkkinaosapuolten roolin vähintäänkin hämäräksi näissä muutoksissa.

Palkoista sopimisen mallit ovat viime vuosina olleet murroksessa erityisesti Euroopassa. Muutoksia ovat vauhdittaneet talouskriisin mukanaan tuomat poikkeusolot työmarkkinoilla ja toisaalta myös poikkeusolojen talouspolitiikka, kärjekkäimmin juuri kriisimaissa. EUROFOUNDin tekemän kattavan selvityksen mukaan talouskriisi on sysännyt liikkeelle muutoksia palkoista sopimisen käytännöissä ja vauhdittanut paineita neuvottelujen hajauttamiseksi sektoritasolta paikallistasolle. EU-maiden joukossa Suomi on kulkenut kehityksessä vastavirtaan, sillä Suomi ja Belgia ovat ainoat maat, missä on siirrytty keskitetympien palkkaneuvottelujen suuntaan kriisin aikana. Tällaiset poikkeavat havainnot ovat tervetullut lisä myös koko EU:n näkökulmasta, sillä ne osoittavat erilaisten palkkasopimisen mallien toimivan myös käytännössä.

Share

Kommentoi aihetta

Palkansaajien tutkimuslaitos

Arkadiankatu 7 (Economicum)
00100 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Viestintäkoordinaattori
Essi Lindberg
Puh. (09) 2535 7346

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share
Share