Takaisin

Perhevapaauudistuksen nousu ja tuho

Perhevapaauudistuksen nousu ja tuho

Perhevapaauudistus haaksirikkoutui ja upposi lopullisesti 12.2., kun hallitus ei päässyt sopuun sen jatkosta. Kuten monessa ulostulossa on todettu, uudistus olisi ollut tärkeä sukupuolten tasa-arvon ja perheen ja työelämän yhteensovittamisen kannalta. Erityisesti tarpeellista olisi ollut uudistaa kotihoidon tuen aiheuttamaa köyhyysloukkua, kuten Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 13.2. hyvin esitettiin. Tässä lienee kuitenkin uudistuksen poliittinen ongelma.

Mielestäni ennusmerkit tämän uudistuksen tuholle olivat voimakkaasti esillä jo sen syntyvaiheissa. Hallitus asetti jo alun alkaen tavoitteelle erittäin ristiriitaiset ja toisiaan poissulkevat reunaehdot. Näistä ristiriitaisimmat olivat, että lasten kotona hoitamisen edellytykset kolmivuotiaaksi asti tulee säilyttää, työllisyyden ja sukupuolten tasa-arvon tulee parantua ja silti rahat uudistukselle pitää löytää nykyisen budjetin sisältä.

Avataan tätä hieman: sukupuolten tasa-arvoa on hankala lisätä ilman, että joko lisätään isille kiintiöityä isyysvapaata tai heikennetään (nykyään valtaosin äitien käyttämää) mahdollisuutta hoitaa lasta kolmivuotiaaksi asti kotona. Ensimmäinen vaihtoehto heikentäisi työllisyyttä, toinen taas oli suljettu pois jo reunaehdoissa. Siten jo nämä vaihtoehdot ilman vaatimusta pysyä nykyisen budjetin sisällä ovat ristiriidassa keskenään. Lisäksi jos muuten pidettäisiin vapaat ennallaan mutta lisättäisiin isille kiintiöityjä vapaita, budjettirajoite ei pitäisi. Yhteenveto on siis, että vaikka uudistukselle olisi paljon muitakin tarpeita liittyen joustavaan perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen, syyt perhevapaauudistuksen kaatumiselle löytyvät näistä yllämainituista.

Jos ajattelee tilannetta taloudelliselta kannalta, rajoittavin hallituksen uudistukselle asettamista reunaehdoista oli mielestäni ehto, että lasten hoitamista kolmivuotiaaksi asti kotona ei saisi rajoittaa. Ilman tätä ehtoa budjettirajoite ei olisi niin suuri ongelma, ja samalla sukupuolten tasa-arvoa olisi helpompi parantaa.

Kotihoidon tuki on usealle äidille köyhyysloukku. Se kannustaa lapsen vanhempaa olemaan usean vuoden ajan kotona lasta kohden, ja äidit usein tarttuvat tähän mahdollisuuteen. Aktiivimallista käytävä keskustelu on tuonut esiin ainakin sen seikan, että työnhaun edellytykset heikkenevät sitä enemmän, mitä pidemmän ajan on poissa töistä. Hallituksen, joka ajaa aktiivimallin kaltaisia toimia, olisi siten tässä perhevapaauudistuksessa voinut olettaa olevan samassa linjassa ja tekevän nykyiselle tilanteelle jotain.

Toisin kuin Helsingin Sanomien 13.2. pääkirjoituksessa, tilastojen valossa tämä köyhyysloukku tai ainakin työttömyysloukku voi kohdata itse asiassa laajoja kantaväestön ryhmiä. Kotihoidon tukea nimittäin käytetään varsin laajasti kaikissa taustaryhmissä aina siihen saakka, kunnes nuorin lapsi täyttää kolme ja oikeus tukeen loppuu. Toki lähempänä tukijakson loppupäätä ovat yliedustettuina heikommasta työmarkkina-asemasta tulevat, mutta silti käyttäjissä on runsas edustus kaikista taustaryhmistä. Näitä taulukoita on esitetty esimerkiksi raportissa ”Varhaiskasvatuksen tiekartta vuosille 2017–2030” ja lyhyemmin Talous & Yhteiskunta –lehden artikkelissa.

Poliittiselta kannalta ymmärrän, että kyseessä on hankala ja tunteita herättävä asia. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kertoi perusteluksi uudistuksen peruuntumiselle, että liian monen perheen asema olisi heikentynyt. Tätä ei halua kukaan.

Järkevästi uudistettu malli huolehtisi siitä, että perheiden asema ei heikkene liikaa, samalla kun kannustimet työn teolle eivät olisi niin heikot, että köyhyysloukkuja syntyy, kuten nykyään. Ehkä poliittiselta kannalta voitaisiin edellyttää myös tiettyä linjakkuutta hallituksen toimenpiteiltä: joko työttömiä tarvitsee aktivoida tai ei, kumpi se nyt on?

Share

Perhevapaauudistuksen nousu ja tuho

  1. Puhut tässä blogissa köyhyysloukusta. Vastikään on näytetty, että pienten lasten vanhempien työllisyydessä ei käytännössä ole eroa Suomen ja Ruotsin välillä, kun nuorin lapsi on täyttänyt 3 vuotta. Ei myöskään äitien työllisyydessä (http://tietotrendit.stat.fi/mag/article/215/)
    Äideillä ei siis näyttäisi olevan työllistymisongelmia perhevapaiden takia. Käyhyysloukku on melko liioittelevaa puhetta tässä valossa. Vaikka toki naisten tulot perhevapaiden aikana ovat pienet.

    Kim Josefsson
    Erikoistutkija
    THL

    • Kiitos kommentista.

      Loukku sanana voi olla liioitteleva, tosin sopii esimerkiksi blogitekstiin kuvaamaan värikkäästi ilmiöitä.

      Tarkemmin sanottuna kyseessä on dynaaminen kannustinongelma. Jos reagoi tukien aiheuttamiin kannustimiin miettien nykyisen hetken työtilannetta, eikä mieti myöhempää työuraa, reagoi tukiin lyhytnäköisesti, eikä ota dynaamisia kannustimia huomioon. Kysymys on siis siitä paljonko kotihoidon tuki aiheuttaa haittaa myöhemmälle työuralle mitattuna työttömyytenä tai työllistymisellä toivottua alhaisemman tulotason töihin. Se paljonko kotihoidon tuella pitkään pois työelämätä oleilu aiheuttaa haittaa on empiirinen kysymys. Teoriassa etumerkki on selvä, pitkään pois työelämästä oleilu tuskin parantaa työllistymismahdollisuuksia. Empiirinen kysymys puolestaan ei täysin ratkea karkeilla makrovertailuilla maiden välillä työllisyysasteesta. Tuore Klevenin, Landaisin ja Sögaardin Tanskaa koskeva tutkimus antaa mikroaineistoilla evidenssiä, että lapsen saamisen vaikutus myöhempiä palkkoja alentavasti voi olla aika merkittävä: http://www.nber.org/papers/w24219. Olen itse tutkimassa miten suuri tuo vaikutus on Suomessa, ja paljonko kotihoidontuella on tekemistä asian kanssa, mutta tuloksia ei valitettavasti vielä ole saatavilla.

      Ystävällisesti,
      Tuomas Kosonen

      • Kiitos vastauksesta. Olen täysin samaa mieltä siitä, että ura- ja eläketeknisesti esim. kotihoidontuesta voi olla haittaa. Mutta nämä ovat vain yksi näkökulma. Täydellisessä mallissa pitäisi huomioida myös henkiset palkinnot kuten mielihyvä lapsen kanssa vietetystä ajasta. Ilman tätä ihmisten valintojen ja ennen kaikkea onnellisuuden ja hyvän elämän ymmärtäminen jää vajavaiseksi.

        Ystävällisin terveisin,
        Kim Josefsson

      • Lueskelin tuota Tanskassa tehtyä tutkimusta. Siinä tulevat esiin osin samat huomiot kuin mitä on tehty Suomessakin. Ensinnäkin siinä havaittiin, että äitien tulot pomppasivat noin 10 % ylöspäin vähän ennen lasten syntymää. Ansiosidonnaisissa tuloissa tuloja pyritään nostattamaan ennen lapsen saantia, jotta ansiosidonnaisen tuen kertymäkaudella tulot olisivat hyvät. Jos tulokehitystä verrataan ansiosidonnaisen tuen kertymäajankohtaan tai vaikka 5 vuotta sitä edeltäneisiin tuloihin, lasten saamisen vaikutukset tuloihin näyttävät erilaisilta.

        Suomessa on saatu tuloksia, että niissä perheissä, joissa on pieniä lapsia, isien työllisyysaste voi olla tietyissä tapauksissa jopa hyvin lähellä 100 %:n tasoa joissain isien ikäryhmissä, ja usein se on yli 90 %. Isien työllisyysasteet lapsiperheissä ylittävät selvästi ikäluokkiensa keskimääräiset työllisyysasteet. Jotta perhe tulee toimeen, täytyy yleensä vähintään toisen käydä töissä, ja kotihoidontuen tyyppiset tuet nostavat isien tuloja. Mielenkiintoista on myös se, että kahden ja kolmen tai useamman lapsen isillä työllisyysaste on korkeampi kuin yhden lapsen isillä. Isien työllisyyslukuja voi katsoa sivulta 44 tästä:
        http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/yyti_namisu_201400_2014_10367_net.pdf

        Keskimäärin 20-59 -vuotiaiden miesten työllisyysaste oli 80 %. Sellaisilla miehillä, joilla ei ollut alle 18-vuotiaita lapsia, työllisyysaste oli tuolloin 75 %. 2 ja 3:n tai sitä useamman 18-vuotiaan lapsen isillä työllisyysaste oli 91,3-91,4 %. 1 lapsen isillä 89,6 %. Äideistä työllisyysaste oli korkein 2:n alle 18-vuotiaan lapsen äideillä (79,7 %). Lapsettomilla (ei alle 18-vuotiaita lapsia) naisilla työllisyysaste oli 78,4 %. 3 lasta tai enemmän omaavilla naisilla työllisyysaste oli 65,5 %.

        Viimeksi mainittu asia selittää huomattavan paljon ilmeisesti myös Tanskan tutkimustulosta, jossa lapsia saaneiden naisten ansiotulotaso laskee pysyvästi vuosikymmeniksi. Kyseisessä tutkimuksessa tuotiin esiin, että äitien tulotaskun lasku riippui olennaisesti lasten määrästä: mitä isompi lasten määrä, sitä isompi ansiotulojen menetys. Kyse on siitä, että lasten kokonaislukumäärästä huomattava osa keskittyy samoille äideille. 1 lapsen äideillä tulotaso laskee pysyvästi jonkin verran, kun taas vaikkapa 4:n, saati 10:n lapsen äidillä tulotaso jää reilusti jälkeen muiden samanikäisten naisten tulotasoista.

        Kokonaistulotasoissa erot eivät ole välttämättä niin suuria kuin tanskalaistutkimuksen tuloksista voisi äkkiseltään päätellä, koska sosiaalietuudet tasaavat tilannetta. Tanskalaistutkimuksessa ei ilmeisesti huomioitu sosiaalietuuksia (kuten äidin saamia päivärahoja samasta lapsesta tai seuraavista lapsista), eikä myöskään perusturvaan liittyviä sosiaalietuuksia käsitelty tuloina, vaan siinä huomion kohteena olivat nimenomaan ansiotulot ja niiden kehitys.

        • Mielenkiintoinen havainto tuossa tanskalaistutkimuksessa oli mm. tarkastelu todennäköisyyksistä päätyä julkisen sektorin työntekijäksi 10 vuoden ajan lapsen syntymän jälkeen. Sellaisia tuloksia, joissa on todettu lasten saamisen hidastavan johtotehtäviin etenemistä, olin nähnyt ennenkin. Mutta niin suoraviivaista näyttöä siitä, että lapsia hankkivat naiset alkavat hakeutua töihin julkisen sektorin tehtäviin – ja että vastaavasti lapsia saaneiden perheiden isät hakeutuvat lasten saamisen jälkeen vuosi vuodelta yhä todennäköisemmin pois julkiselta sektorilta ja yksityisen sektorin tehtäviin, en ollut ennen nähnyt. Osa äitien ja isien kesken muodostuvista palkkaeroistakin aiheutuu ilmeisesti tuota kautta, koska yksityisellä puolella on isommat palkat kuin julkisella sektorilla. Onko siitä tietoa, että onko Suomen työmarkkinoilla vastaava ilmiö, että äidit menevät töihin julkiselle sektorille ja että isät lähtevät sieltä pois?

  2. “Jos ajattelee tilannetta taloudelliselta kannalta, rajoittavin hallituksen uudistukselle asettamista reunaehdoista oli mielestäni ehto, että lasten hoitamista kolmivuotiaaksi asti kotona ei saisi rajoittaa. Ilman tätä ehtoa budjettirajoite ei olisi niin suuri ongelma, ja samalla sukupuolten tasa-arvoa olisi helpompi parantaa.”

    Pitkään kotihoidontukea saavat ovat ilmeisesti hyvin usein asumistuen ja toimeentulotuenkin piirissä. Näistä moni jatkaa lapsiensa hoitamista kai kolmen ikävuoden jälkeenkin. Suomessa kaikille on turvattu oikeus tietyn suuruiseen toimeentuloon. Esimerkiksi jos on äiti ja lapsi, on oikeutettu saamaan perusosaa 850 euroa + asumismenot + terveydenhoitomenot yms. Kotihoidontuki on nykyisin 338 euroa + mahdollinen 181 euron hoitolisä kuukaudessa. Toimeentulotukilain määräämä minimitulojen taso yhden äidin ja yhden lapsen perheessä voi olla esimerkisi 1500 euroa kuukaudessa. Jos kotihoidontukea ei olisi tai jos se olisi pienempi, nykyistä useampi perhe olisi oikeutettu toimeentulotukeen. Mahdollinen leikkaus kotihoidontukeen voisi tarkoittaa niissä tapauksissa täsmälleen leikkauksen suuruista lisäystä asumistuen ja toimeentulotuen menoihin. Se ero nykytilaan nähden asiassa kuitenkin olisi, että toimeentulotuesta ei kerry eläkettä. Kotihoidontuesta kertyy. Jos kotihoidontuki poistettaisiin, erityisesti kotona lasta hoitavien naisten eläkekertymä kutistuisi. Lasten hoitamisen ajan tuloihin pienituloisilla ei sen sijaan kotihoidontuen määrällä ole olennaista vaikutusta, koska kotihoidontuen puuttuessa tai pienentyessä asumistuki ja toimeentulotuki nousevat.

    Tuosta johtuen niin sanottu budjettirajoite on monitahoinen kysymys. Jos huomioidaan asumistuki, työttömyysetuudet, perustoimeentulotuki sekä ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki, niin kotihoidontuen leikkauksista saatavat säästöt kutistuvat ilmeisesti aika huomattavasti. Sitä vaan ei tiedetä, paljonko. Erikoinen asia oli, että hallituksen perhevapaauudistuksen taloudellisissa vaikutusarvioissa näitä vaikutuksia ei oltu saatu laskettua. Olisi luullut, että ryhmän käynnistyessä ensimmäinen tehtävä olisi ollut määrityttää, että mikä osuus kotihoidontuen leikkauksista palautuisi menoiksi muihin sosiaalietuuksiin. Mutta varsinkin asumistukivaikutusten laskenta oli ilmeisesti huomattavan monimutkaista. Ilman asumistukivaikutusten tuntemista puolestaan toimeentulotukivaikutusten laskenta on pelkkää arvailua, koska nämä tuet ovat voimakkaasti toisistaan riippuvia.

Kommentoi aihetta

Palkansaajien tutkimuslaitos

Pitkänsillanranta 3 A 6. krs
00530 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Erikoistutkija, tiedottaja
Heikki Taimio
Puh. (09) 2535 7349

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share
Share