Tilaukset

Julkaisusihteeri
Irmeli Honka
Puh. (09) 2535 7338
E-mail: etunimi.sukunimi@labour.fi

Johdanto: mitä oikein tapahtui?

Tuotannon Tekijät – Palkansaajien Suomi 100 vuotta | Johdanto

Tekijä(t): Heikki Taimio
Heikki Taimio

Tämän kirjan ilmestyessä on kulunut tasan 15 vuotta siitä, kun Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijat kirjoittivat yhteisen kirjan ”Kriisistä nousuun – miten kävi kansalaisille? (Sauramo 2002) Tarkastellessaan 1990-luvun Suuren Laman jälkeistä talouspolitiikkaa, työmarkkinoita ja tuloeroja he totesivat, etteivät kaikki kansalaiset olleet päässeet nauttimaan nopean talouskasvun hedelmistä. Viisi vuotta myöhemmin toimittamassani kirjassa (Taimio 2007) PT:n tutkijat ja heidän kollegansa käsittelivät laajemmin tapahtunutta eriarvoisuuden kasvua. Monia heistä yhdisti huoli pohjoismaisen hyvinvointivaltion kohtalosta.

Lukija saa monista tämän kirjan artikkeleista vahvistusta sille käsitykselle, että 1990-luvun Suuri Lama muodosti käänteen tai murroskohdan Suomen talouden ja yhteiskunnan kehityksessä. Mitä oikein tapahtui? Mitä siitä seurasi? Maalaan aluksi taustaksi kuvan itsenäisyytemme noin 75 ensimmäisestä vuodesta leveällä pensselillä.

Koko johdanto PDF-muodossa

 

← Takaisin sisällysluetteloon

Share

Palkansaajien tutkimuslaitos

Pitkänsillanranta 3 A 6. krs
00530 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Erikoistutkija, tiedottaja
Heikki Taimio
Puh. (09) 2535 7349

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share
Share