Takaisin

Lyhyt vs. pitkä aikaväli

Lyhyt vs. pitkä aikaväli

Osin kiistely siitä, pitäisikö lisätä vai leikata julkisia menoja, johtuu siitä, että toiset katsovat julkista taloutta lyhyellä aikavälillä, toiset pitkällä aikavälillä. Ne, jotka painottavat jälkimmäistä, ovat huolissaan suomalaisten ikääntymisestä johtuvasta julkisten menojen ja tulojen epäsuhdasta pitkällä aikavälillä – kestävyysvajeesta. Varautuminen väestön ikääntymisestä aiheutuvien menojen kasvuun tulevaisuudessa on suurempi este elvytykselle kuin euromaita koskevat taloussäännöt.

Väestön ikääntymisen myötä palveluita tarvitsevien joukko kasvaa, kun taas palvelut rahoittavien työikäisten määrä vähenee. Tilanne on päinvastainen kuin hyvinvointivaltion voimakkaimman laajenemisen aikaan 1970-luvulla, jolloin suurten ikäluokkien siirtyessä työelämään veronmaksajia riitti rahoittamaan niin koulutusta, terveydenhuoltoa kuin eläkkeitäkin.

Nyt on arvioitava, mitä ja minkä tasoisia julkisia palveluita jatkossa on tarjolla. Tärkeimpiä näistä paljon puhutuista rakenteellisista uudistuksista ovat jo viime hallituskaudella sovittu eläkeuudistus ja parhaillaan valmistelussa oleva sote-uudistus. Eläke- ja hoivamenot ovat suurimmat julkisen talouden menoerät ja ne myös kasvavat voimakkaasti ikääntymisen seurauksena. Mittakaavaltaan pienempiä, mutta myös merkittäviä rakenteellisia uudistuksia ovat päätetty opintotuen muutos ja työttömyysturvaan tehtävät muutokset. Julkisen talouden menoleikkauksia vaativien ajatukset voisi kiteyttää lauseeseen: hyvinvointivaltio pelastetaan leikkaamalla.

Elvytyksen puolestapuhujat taas pelkäävät, että hyvinvointivaltio säästää itsensä hengiltä. Pelkona on, että julkisen talouden menoleikkaukset heikentävät vaikeaa taloustilannetta entisestään. Nykyisen lähes olemattoman ja lähinnä yksityisen kulutuksen varassa olevan talouskasvun oloissa olisikin perusteltua lisätä päätösperäisiä julkisia menoja ja siten pitää yllä kokonaiskysyntää ja estää työttömyyden kasvu.

Tehokasta elvytystä olisi lisätä kansalaisten käytettävissä olevia tuloja korottamalla tulonsiirtoja. Ongelmana vain on, että tulonsiirtojen korotukset ovat poliittisesti vaikeasti peruttavissa taloustilanteen parannuttua ja siksi keinona ristiriidassa pitkän aikavälin julkisen talouden tasapainottamisen kanssa.

Järkeviä, tilapäisiä menolisäyksiä ovat esimerkiksi sellaisten julkisten investointien aikaistaminen, jotka olisivat joka tapauksessa jossain vaiheessa tehtävä ja jotka luovat edellytyksiä talouskasvulle – kuten koulujen korjaukset ja erilaiset liikennehankkeet. Kehysriihessä onkin päätetty useiden tie- ja ratahankkeiden käynnistämisestä. Yksi elvytysvaihtoehto olisi kunnille annettavat valtionavustukset koulujen perus- ja hätäkorjauksiin. Fiksua olisi myös investoida julkisen sektorin toiminnan tehostamiseen – vaikkapa työnvälityksessä käytettävien tietojärjestelmien modernisointiin.

Pitäisikö taloutta sitten katsoa lyhyellä vai pitkällä aikavälillä? Onko vastuutonta olla varautumatta ikärakenteen muutoksesta aiheutuvien palvelumenojen kasvuun pitkällä aikavälillä vai pitäisikö muistaa herra Keynesin kuuluisa lausahdus? Järkevää talouspolitiikkaa on tasapainotella lyhyen aikavälin kotimaista kysyntää ylläpitävän elvytyspolitiikan ja rakenteellisia uudistuksia vaativan julkisen talouden pitkän aikavälin tasapainoa tavoittelevan politiikan välillä.

Share

Kommentoi aihetta

Palkansaajien tutkimuslaitos

Pitkänsillanranta 3 A 6. krs
00530 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Erikoistutkija, tiedottaja
Heikki Taimio
Puh. (09) 2535 7349

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share