Takaisin

Millä keinoilla talous selviää koronakriisistä?

Millä keinoilla talous selviää koronakriisistä?

Monet EU- maat ja Kanada ovat ottaneet tai ottamassa käyttöön tukitoimia, joilla valtio korvaa koronapandemian rajoitustoimista kärsivien yritysten palkka- ja ylläpitokuluja. Tukijärjestelmää voi kutsua eräänlaiseksi pandemiaan liittyväksi määräaikaiseksi sosiaalivakuutukseksi, työpaikkavakuutukseksi. Määräaikainen EU:n laajuinen progressiivinen varallisuusvero olisi hyvä keino rahoittaa tukitoimista aiheutuvat kustannukset.

Tanska otti ensimmäinen maana käyttöön tukitoimet, joilla valtio korvaa koronapandemian rajoitustoimista kärsivien yritysten palkkakuluista 90 prosenttia sekä ylläpitokuluja kuten vuokria, vakuutusmaksuja, energialaskuja jne. Kirjoitin tästä teemasta jo aiemmin Tampereen yliopiston Alusta-lehdessä, jossa hämmästelin, miksi Suomi ei ole omaksunut näitä tukitoimia.

Tanskassa toimettomiksi jääneet työntekijät pysyvät yrityksen palkkalistoilla. Tukitoimia on arvosteltu kalliiksi. Maan hallituksen mukaan vaihtoehto on vieläkin kalliimpi. Tukiohjelma oli suunniteltu olevan voimassa kesäkuun alkuun asti. Nyt takarajaa on myöhennetty heinäkuuhun. Tanskan tukiohjelma syntyi kolmikantaisesti: mukana ovat työntekijä– ja työnantajaliitot sekä hallitus.

Monet Euroopan maat ja Kanada ovat ottaneet tai ottamassa käyttöön samantyyppisiä tukitoimia kuin Tanska. Bernie Sanders ja muutamat demokraattien senaattorit ovat tehneet aivan hiljattain tällaisen ehdotuksen Yhdysvalloissa.

Norjassa tukitoimien käyttöönotto ei ole tapahtunut ilman yhteiskunnallista kamppailua. Norjan oikeistohallitus, joka on ollut vähemmistöhallitus viime syksystä lähtien, tarjosi aluksi palkansaajien kannalta tylyä tukiohjelmaa. Vasemmistopuolueiden ja ammattiliittojen (LO) ankaran vastustuksen jälkeen hallitus taipui. Norja omaksui hyvin samanlaiset tukitoimet kuin Tanska. Toimettomaksi jääneille työntekijöille maksetaan täyttä palkkaa aluksi kahdenkymmenen päivän ajaksi. Tämän jälkeen palkka on 80 prosenttia kriisiä edeltävästä palkasta tiettyyn tulorajaan asti.

Koronakriisissä voidaan turvautua määräaikaiseen työpaikkavakuutukseen

Berkeleyn yliopiston ekonomistit Emmanuel Saez ja Gabriel Zucman ovat esittäneet The Guardian-lehdessä perusteita samanlaisille toimille kuin Tanskassa ja monissa muissa EU-maissa nyt on tehty. Tukijärjestelmää voidaan kutsua eräänlaiseksi pandemiaan liittyväksi määräaikaiseksi sosiaalivakuutukseksi, työpaikkavakuutukseksi. Kun valtio korvaa koronakriisistä ja sen hillitsemisestä kärsivien yritysten palkkamenoja ja toiminnan ylläpitokustannuksia, yritysten ei tarvitse irtisanoa työntekijöitään. Kun valtio kompensoi tukitoimillaan puuttuvan kysynnän, näin vältytään turhilta konkursseilta. Yritykset voivat kriisin mentyä ohi käynnistää toimintansa lähes entisellään. Valtion ei pidä kuitenkaan subventoida voittoja.

Olennaisilta osin samanlaisia määräaikaisia keinoja on käytetty työllisyyden ylläpitämiseksi talouden taantumien aikoina. Monissa EU-maissa valtiot subventoivat talouden taantuman aikana yrityksiä, jotka pitävät palkkalistoillaan lyhennettyä työaikaa tekeviä. Talouden tilanteen parannuttua näin toimiva yritys välttää rekrytointi- ja uudelleenkoulutuskustannukset. Tällainen työvoiman “hamstraaminen” toimii työntekijöille vakuutuksena.

Ekonomistit Giupponi ja Landais (2019) osoittavat Italian mikroaineistolla, miten työvoiman ”hamstraus” lyhytaikaisesti voi olla hyödyllistä, vaikka pitemmällä aikavälillä se olisi tehotonta. Sovellettuna riittävän lyhytaikaiseen pandemiakriisiin – esimerkiksi 3–6 kk kestävään – tällainen vakuutus on parempi kuin työttömyysvakuutus. Työttömyysvakuutus auttaa lomautettujen työntekijöiden toimeentuloa, mutta se ei auta yritystä. Koska edelleen pandemiasta riippumatta tapahtuu irtisanomisia, tarvitaan myös työttömyysvakuutusta.

Miksi työpaikat säilyttävä vakuutusohjelma toimisi pandemiakriisissä? Ensinnäkin koska tällä kriisillä ei ole mitään tekemistä yrityksen ja talouden muiden toimijoiden tekemien päätösten kanssa, haitalliset käyttäytymisvaikutukset (moral hazard) eivät ole ongelma näissä tukiohjelmissa. Toiseksi toisin kuin normaalissa taantumissa pandemian rajoittamisen vaikutukset eri toimialoihin ovat erilaiset. Esimerkiksi nettikauppa kasvaa ja ravintolat tyhjenivät.

Verojen ja sotumaksujen maksamisen lykkääminen (tai alennukset) kaikille yrityksille helpottavat yritysten maksuvalmiutta, mutta ne ovat huonosti kohdennettuja hyödyttäessään myös niitä, jotka eivät kärsi pandemiasta. Työpaikat säilyttävän vakuutuksen tavoite ei siis ole lisätä kokonaiskysyntää, koska koronakriisin aikana ihmiset ovat estyneet kuluttamasta useita palveluita ja tuotteita. Lisäksi monilla aloilla tuotanto kärsii tuotantoketjujen katkeamisista. Tällöin kysynnän lisäys ei myöskään auta.

Toisin sanoen emme tarvitse tässä vaiheessa yleistä finanssipoliittista elvytystä. Tarvitsemme kohdennettua finanssipolitiikkaa, mitä juuri monien EU-maiden käyttöön ottama määräaikainen tukiohjelma edustaa. Finanssipoliittisen elvytyksen aika tulee kriisin jälkeen. Harkinnanvarainen julkisten menojen lisäys ja verojen alennus, joka heikentää julkisen talouden rahoitusasemaa, vastaa finanssipoliittisen elvytyksen määritelmää.

Kuinka hankalaa olisi tällaisen tukiohjelman hallinnollinen toteuttaminen? Tanska ei pidä sitä ongelmana. Tanskan tavoin Suomen hallinnolliset kyvyt riittäisivät yo. vakuutuksen toteuttamiseksi.

Nyt Suomen omaksumat nopeat lomautukset ovat ajamassa työttömyyskassat maksukriisiin. Koska palkkasumma ei edellä käsiteltyjen tukitoimien ansiosta vähenisi merkittävästi, verotuloissa ei tapahtuisi merkittävää laskua. Näin työpaikkavakuutuksen ansiosta tarve tukea kuntia vähenisi. Edelleen vähenisi tarve käyttää verojen ja sotumaksujen lykkäyksiä.

Tietenkään mikään tällainen tukiohjelma ei ole täydellinen. Jos esimerkiksi tukea on tullut yritykselle liikaa, se voidaan periä takaisin korottomana lainana. Jos tällainen tukiohjelma olisi jo maaliskuussa otettu käyttöön, olisi myös vältytty Business Finlandin ja ELY-keskusten tukifiaskolta.

Miten tukitoimet maksetaan?

Jos koronakriisin aikana tavaroiden ja palvelujen kysynnän pudotuksen seurauksena bkt vähenisi vuositasolla esimerkiksi 10 prosenttia (riippuu tietysti rajoitusten kestosta ja luonteesta), niin valtio korvaa pandemian rajoitustoimista koituvia yksityisen sektorin tappioita yo. tukiohjelmallaan karkeasti puolet tuosta summasta. Tämä tulonsiirto rahoitetaan julkisen velan lisäyksellä. Toisin sanoen pandemian rajoittamisesta syntyvät tappiot sosialisoidaan.

Entä tämän toiminnan tulonjakovaikutukset? Periaatteessa niitä voidaan kontrolloida verojärjestelmällä. Valtio voi halutessaan sopeuttaa verotustaan lisävelkojen takaisinmaksussa. Se voi muuttaa tuloverotustaan progressiivisemmaksi. Se voi omaksua progressiivisen varallisuusveron, jolloin taakkaa siirretään enemmän varakkaimmille.

Koronavaurioiden paikkaamisessa ovat olleet EU-tasolla esillä eurobondit ja erillisen koronanrahaston perustaminen. Suomi ja valtiovarainministeri Kulmuni näyttävät koronavaurioiden paikkaamisessa haraavan eurooppalaista solidaarisuutta vastaan. Edelleen kummittelevat myös puheet eri maiden erilaisesta tavasta hoitaa talouttaan.

Koronakriisihän ei liity holtittomaan taloudenpitoon. Toisin sanoen nyt ei ole tarvetta pelotella moral hazard-ongelmalla kuten eurokriisin aikana (moral hazard ei muuten tarkoita moraalikatoa, kuten se usein suomeksi virheellisesti käännetään). Olisi absurdia väittää, että italialaiset menivät sankoin joukoin jalkapallo-otteluun saadakseen viruksen, jota he sitten voivat levittää edelleen. Voi vain ihmetellä, miksi ylipäänsä kuulutaan EU:hun, ellei edes kaikkien kohtaamassa katastrofissa yhteisvastuu kelpaa.

Taloushistoriasta tiedetään, että Euroopan maat hoitivat 2. maailmansodan jälkeiset julkiset velat hyvin eri tavoin. Ranska esimerkiksi luotti inflaatioon keinona maksaa velat. Infaatiohan tunnetusti uudelleenjakaa varallisuutta mielivaltaisesti. Länsi-Saksa taas otti käyttöön vuodesta 1945 vuoteen 1955 asti voimassa olleen progressiivisen varallisuusveron. Toki vuonna 1953 puolet Saksan veloista armahdettiin, mutta sitä ennen kahdeksan vuotta oli progressiivisella varallisuusverolla maksettu velkoja takaisin.

Määräaikaiselle varallisuusverolle olisi nyt käyttöä

Määräaikaiselle EU:n laajuiselle progressiiviselle varallisuusverolle olisi myös nyt tarvetta. Jo vuosia sitten Thomas Piketty ehdotti useissa yhteyksissä EU:n laajuista varallisuusveroa. Hänen ehdotukselleen ei ole löytynyt poliittista tukea. Entä jos sitä kokeiltaisiin tässä tilanteessa määräaikaisena?

Valtion velan kasvu, jolla rahoitetaan yllä kuvatut tukiohjelmat, tarkoittaa varallisuuden siirtoa julkiselta sektorilta yksityiselle sektorille. Ketkä sitten ostavat uutta valtion velkaa? Ennen kaikkea niitä ostaa varakkaampi väki, koska säästämisaste kasvaa tulojen kasvaessa. Nykytilanteessa merkittävä ryhmä ovat myös he, jotka eivät ole menettäneet tulojaan kriisin aikana mutta talouden rajoitusten vuoksi eivät ole pystyneet kuluttamaan samalla tavalla kuin normaalioloissa.

Riippumatta siitä mitä varallisuusverosta ajatellaan normaaliaikoina, kriisien kuten pandemian vaurioiden rahoittamisessa määräaikainen varallisuusvero on erinomainen keino jakaa taakkaa. Kyse ei ole sittenkään radikaalista ideasta. On vaikea kuvitella taloustieteellistä mallia, mistä ei tulisi tukea tälle idealle.

Muutenkin heikommassa asemassa oleviin talouden rajoitukset koronakriisin aikana ovat iskeneet suhteellisesti ankarammin kuin suurempituloisiin, jotka voivat tehdä etätyötä. Varakkaat voivat käyttää myös varojaan pandemiasta selviytymiseen. Vero kohdistuisi nettovarallisuuteen (bruttovarallisuus – velka) ja koskisi hyvin varakkaita eli vain varakkaimpaan yhteen prosenttiin kuuluvia kuten ekonomistit Landais, Saez  ja Zucman (2020) ovat ehdottaneet.

Varallisuus on tunnetusti hyvin keskittynyttä ja viime vuosikymmeninä entistä voimakkaammin keskittynyt. Varakkaimman prosentin osuus kaikista varoista Euroopan maissa vaihtelee 15–25 prosentin välillä. Suomessa vuonna 2016 arvio oli 17,1 prosenttia. Tuokin luku on aliarvio, koska Tilastokeskuksen aineistosta puuttuu paljon varallisuutta (ks. Tuomala 2019). Todellisuudessa se on Suomessakin yli 20 prosenttia.

EU:n laajuista tilapäistä progressiivista varallisuusveroa ei voisi välttää muuttamalla esimerkiksi Suomesta Ruotsiin, kuten eräät varakkaat ovat viime vuosina tehneet. Usein progressiivista varallisuusveroa vastustetaan, koska sen pelätään heikentävän kriisin jälkeistä tulevaa kasvua. Ainakin sillä on vähemmän haitallista vaikutusta tulevaan kasvuun kuin julkisten menojen leikkauksilla. Vero toimisi kertaluonteisen pääomaveron tapaan, jolloin vero kohdistuu menneisyydessä kasaantuneeseen varallisuuteen. Tällöin sillä ei olisi vaikutusta nykyisten investointien tuottoon. Jos haitallisia vaikutuksia investointeihin pelätään, niin miksi kevyt varakkaiden omistajien pääomatuloverotus ja puuttuva varallisuusvero on pitänyt Suomessa pitkään reaaliset tuotannolliset investoinnit kovin matalalla tasolla?

EU-maiden varakkaiden henkilöiden progressiivisella varallisuusverolla vältettäisiin kiistely EU-maiden välisistä tulonsiirroista. EU:n laajuisessa progressiivisessa varallisuusverossa tulonsiirrot tapahtuvat hyvin varakkailta muille EU-kansalaisille. Suomessa ei voisi enää vastustaa varallisuusveroa usein kuululla väitteellä, että meillä on niin vähän varakkaita. Tosin tämä väite ei pidä paikkaansa Suomessakaan eikä muissa Pohjoismaissa. Norjalaisekonomisti Kalle Moane (2016) on artikkelissaan ”The Social Upper Class under Social Democracy” arvioinut, että Norjassa ja Ruotsissa huippuvarakkaiden määrä suhteessa väkilukuun ei juuri poikkea USA:n tilanteesta. Suomi ja Tanska eivät tule kaukana perässä. 

Veron vastustajat väittävät, että varallisuustietojen saatavuuden takia olisi mahdotonta käytännössä toteuttaa varallisuusveroa. Nämä väitteet eivät ole kovin uskottavia. Niiden takana on aina jotakin muuta. Jostain syystä Googlella, Facebookilla, Visalla, Mastercardilla ja monilla muilla monikansallisilla suuryrityksillä on hallussaan yksityiskohtaista tietoa meistä kaikista. Valtiot ovat sallineet kaiken tämän. Samat valtiot eivät pysty tai halua tuottaa kattavia perustilastoja tuloista ja varallisuudesta. Miksi?

Lisäksi tilapäinen varallisuusvero on kaikella tapaa parempi vaihtoehto kuin julkisten menojen leikkaus keinona rahoittaa koronavelat. Monet eivät ole ilmeisesti oppineet mitään menneistä virheistä sekä Suomen 1990-luvun alun että vuonna 2008 alkaneen kriisin hoidoissa. Toki varallisuuserojen voimakas kasvu niin Suomessa kuin muuallakin perustelisi pysyvää varallisuusveroa.

Löytyykö Suomesta kannatusta EU:n laajuiselle tilapäiselle progressiiviselle varallisuusverolle tai kansalliselle varallisuusverolle? Hallituspuolueista keskusta ja RKP ovat vastustaneet nykyisen kokonaistuloveron muuttamista progressiiviseksi ylimmissä tuloissa. Tätä kantaa on yritetty perustella sillä, ettei haluta asettaa esteitä yrittäjyydelle. Miksi nämä puolueet ja suurin osa oppositiosta haluavat suosia varakkaita omistajayrittäjiä (joilla on laajat lailliset verojen välttämiskeinot) pienyrittäjien ja palkansaajien kustannuksella? Nämä kaksi jälkimmäistä ryhmää kärsivät eniten myös koronakriisistä.

Pandemian väistyttyä ei ole kuitenkaan mitään takeita, että tilanne palaa kovin nopeasti entiselleen. Edessä voi olla tilanne, jota on alettu kutsua fysiikasta lainatulla termillä hystereesi-ilmiöksi. Tällöin systeemi ei palaa ennalleen tietyn muutoksen jälkeen. Erityisesti näin on pelättävissä pahiten koronasta kärsineillä aloilla. Tämä tarkoittaa monelle ihmiselle uuden työpaikan tai yritystoiminnan etsimistä. Tällöin juuri tarvittaisiin mittavaa Euroopan laajuista finanssipoliittista elvytystä. Finanssipoliittinen elvytys ei kuitenkaan yksin riitä. Lisäksi tarvitaan erityistoimia ihmisten uudelleentyöllistämiseen.

Kriisin jälkeistä elvytystä helpottaisi, jos jo kriisin aikana lakkautettaisiin lopullisesti.  eurojärjestelmän alijäämäsääntö (3 prosenttia suhteessa bkt:en) ja velkasuhdesääntö (60 prosenttia suhteessa bkt:en). Ne ovat muutenkin mielivaltaisia lukuja eikä niille ole taloudellisia perusteluita. 

Jos koronavelat kasvavat ennennäkemättömiksi, voi edessä olla velkakriisi. Kriisin välttämiseksi on esitetty erilaisia keinoja. Belgialainen ekonomisti Paul De Grauwe on ehdottanut, että EKP rahoittaisi suoraan koronan takia kasvaneet valtioiden budjettien alijäämät. Näin EKP laajentaisi määrällisen keventämisen ohjelmaansa entisestään.

Vaikka budjettialijäämien suora keskuspankkirahoitus helpottaa ekspansiivisen finanssipolitiikan rahoittamista, on silti pelättävissä, että finanssipoliittinen elvytys jää sivuun ja samalla toistetaan eurokriisin aikaiset virheet. Määrällisen keventämisen politiikka esti euron romahtamisen. Rahoitussektori ei kuitenkaan pystynyt välittämään kasvaneita rahavirtoja tuotannollisiin investointeihin. Valtaosa määrällisestä keventämisestä valui rikkaille osakekurssien ja kiinteistöjen arvojen nousuna.

Share

Kommentoi aihetta

Palkansaajien tutkimuslaitos

Arkadiankatu 7 (Economicum)
00100 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Viestintäkoordinaattori
Essi Lindberg
Puh. (09) 2535 7346

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share