Tilaukset

Ohjelmistoasiantuntija
Aila Mustonen
Puh. (09) 2535 7355
E-mail: etunimi.sukunimi@labour.fi

 

 

Metsien hakkuiden kasvattaminen ei ole ilmastoteko

Talous & Yhteiskunta 1/2019 | Artikkeli

Professori Jyri Seppälä \ Suomen ympäristökeskus SYKE \ jyri.seppala at ymparisto.fi
Professori Markku Kanninen \ Helsingin yliopisto \ markku.kanninen at helsinki.fi

Metsien hiilinielut ovat puhuttaneet viime vuosina Suomessa. Suomessa on lisätty kotimaisen puun hakkuita merkittävästi 2010-luvun alun jälkeen, mikä on pienentänyt ja tulee pienentämään metsiemme hiilinielua suuresti tulevina vuosikymmeninä siihen nähden, jos hakkuut olisivat säilyneet 2010-luvun alun tasossa. Tutkimustieto kuitenkin osoittaa, että lisähakkuilla aiheutettu hiilinielumenetys kiihdyttää ilmaston lämpenemistä juuri silloin, kun ihmiskunnan pitäisi tehdä kaikkensa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Artikkeli PDF-muodossa
Jyri Seppälä (oik.) ja Markku Kanninen korostavat, että ilmastonmuutoksen torjunnan kiireellisyys asettaa uudenlaiset reunaehdot metsien hyödyntämiselle.

Käsitteet ”hiilinielu” ja ”hiilivarasto” menevät keskustelussa helposti sekaisin, mikä aiheuttaa usein väärinkäsityksiä metsien hyödyntämisen ilmastonäkökohtien perusteluissa. Tämän takia hiilinielun ja -varaston käsitteiden sisäistäminen on peruslähtökohta metsien käytön ilmastoväittämien ymmärtämisessä.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kannalta olennaista on metsiin ja maaperään varastoitunut hiilimäärä ja sen kehittyminen. Metsät toimivat hiilinieluna, kun niiden puuston ja maaperän yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa. Ilmakehästä poistuu tällöin enemmän hiilidioksidia kuin sitä vapautuu sinne, eli metsät viilentävät ilmastoa tai ainakin hidastavat sen lämpenemistä. Päinvastaisessa tilanteessa metsät toimivat hiilidioksidin päästölähteenä ja näin kiihdyttävät ilmastonmuutosta.

Metsien hiilivarasto puolestaan muodostuu metsämaan (jossa puuston kasvu yli kuutiometrin vuodessa), kitu- ja joutomaiden puustosta ja niiden maaperän sisältämästä hiilestä. Puuston hiilivarasto lisääntyy, kun sen vuotuinen kasvu on suurempi kuin sen vuotuinen poistuma. Puuston poistuma koostuu hakkuukertymästä (= metsä- ja energiateollisuuden sekä kotitalouksien käyttämä puu) ja metsään hakkuissa jäävistä runkopuun osista (metsähukkapuu). Näiden lisäksi poistumaan lasketaan luontaisesti kuolleet puut (luonnonpoistuma).

Metsien puuston ja maaperän yhteenlasketun hiilivaraston kasvaessa ne toimivat hiilinieluna ja sen supistuessa hiilidioksidin päästölähteenä. 

Maaperän hiilivarasto kasvaa, kun maan alla olevan biomassan (esimerkiksi juurien) ja maa-aineksen sisältämän hiilen määrä kasvaa, eli karikkeen ja maaperän sisältämän hiilen määrä kasvaa enemmän kuin maaperän sisällä ja päällä olevan orgaanisen aineen hiili hajoaa.

Maaperän hiilivaraston kehitykseen vaikuttavat sääolot ja hakkuiden muutokset sekä maaperän käsittelytoimet, esimerkiksi muokkaus ja ojitus. YK:n ilmastosopimuksen ohjeiden mukaan tehtävässä maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsänhoitoa (LULUCF = Land Use, Land Use Change and Forestry ) käsittelevässä kasvihuonekaasuinventaariossa otetaan mukaan kaikki ihmistoiminnan seurauksena aiheutetut kasvihuonekaasupäästöt. Metsien turvemaiden ojitus ja maanmuokkaus aiheuttavat hiilidioksidipäästöjen lisäksi typpioksiduuli- ja metaanipäästöjä. Lisäksi kasvihuonekaasuinventaariossa ovat mukana kulotuksen ja typpilannoituksen kasvihuonekaasupäästöt. Näiden muiden tekijöiden merkitys metsien kasvihuonekaasupäästötaseessa on kuitenkin vähäinen.

Puun kasvun ja maaperän hiilivaraston muutokset dominoivat Suomessa metsien kasvihuonekaasupäästötaseen lopputulosta (taulukko 1). Usein kun puhutaan metsien hiilinielun suuruudesta, viitataan tähän taseen vuotuiseen tulokseen ilman puutuotteita (kuvio 1). Puutuotteiden hiilivarastomuutokset otetaan kuitenkin myös huomioon YK:n ilmastosopimuksen ja EU:n LULUCF-ohjeiden mukaan tehtävissä kasvihuonekaasuinventaarioissa (taulukko 1), ja ne tulisi aina sisällyttää metsien hiilinielun suuruutta koskeviin arvoihin.

Taulukko 1. Metsien vuotuiset hiilivarastojen muutokset ja muut kasvihuonekaasupäästöt keskimäärin 2015−2017 Suomessa
Kuvio 1. Suomen metsien kasvihuonekaasutaseen kehitys 1990−2017 (milj. t CO2 -ekv./vuosi) LULUCF-kasvihuonekaasuraportoinnissa

“1970-LUVUN PUOLESTAVÄLISTÄ LÄHTIEN METSÄMME OVAT OLLEET KOKONAISUUDESSAAN SELVÄ HIILINIELU.”


Hiilinielun suhde hakkuisiin ja puuston kasvuun

Suomen lähitulevaisuuden hakkuumahdollisuuksiin viitataan usein näyttämällä kuvio siitä, kuinka viime aikoina puuston kasvu, poistuma ja hakkuukertymät ovat kehittyneet (kuvio 2). Kun puuston kasvusta vähennetään hakkuukertymä ja luonnonpoistuma, saadaan kasvamaan jäävä puusto, mikä muodostaa pääosan hiilinielusta (vrt. taulukko 1). Kuviosta 2 nähdään, että 1970-luvun puolestavälistä lähtien metsämme on ollut kokonaisuudessaan selvä hiilinielu. Sen sijaan 1950-luvun puolestavälistä 1970-luvun alkuun metsämme olivat enimmäkseen päästölähde.

Kuvio 2. Puuston kasvun (vihreä käyrä) ja poistuman (sininen käyrä = hakkuut + luonnonpoistuma) kehitys 1935−2017 sekä hakkuukertymä (punainen käyrä) (milj. m3) vuosina 1990−2017

Suomen metsien vuotuinen kasvu on valtakunnan metsien 12. inventoinnin (2014−2017) mukaan noin 107 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Puuston määrä on noin 2,5 miljardia kuutiometriä. Viimeisten 50 vuoden aikana puuston tilavuus on lisääntynyt noin miljardi kuutiometriä, ja puuston kasvu on nyt lähes kaksinkertainen 1960-lukuun verrattuna.

Metsien kasvun lisääntymiseen ovat vaikuttaneet eniten soiden ojitus, parantunut metsänhoito ja vanhojen tai muuten vajaatuottoisten metsien uudistaminen hyväkasvuisiksi nuoriksi metsiksi. Myös ilmastonmuutoksella on ollut puuston kasvua lisäävä vaikutus. Uusimpien tutkimusten mukaan (Henttonen ym. 2017) ympäristötekijöissä tapahtuneet muutokset (ml. ilmaston lämpeneminen) selittävät noin 37 prosenttia havaitusta puuston kasvun lisäyksestä. Metsänhoidon, puuston ikärakenteen ja muiden metsätalouden toimenpiteiden osuus kasvun lisäyksestä on siis noin 63 prosenttia.


SUOMEN METSIEN KASVUSTA 63 PROSENTTIA SELITTYY METSÄNHOIDON TOIMENPITEILLÄ JA 37 PROSENTTIA YMPÄRISTÖTEKIJÖILLÄ (ML. ILMASTONMUUTOKSELLA).


Myönteisestä kasvustaan huolimatta Suomen metsien puusto on edelleen nuorta, pieniläpimittaista ja harvaa. Metsissä on puuta noin 23 miljoonalla hehtaarilla, ts. noin 108 m3/ha. Sata vuotta sitten sama luku oli noin 70 m3/ha. Runsaspuustoisessa metsikössä tilavuus on vähintään 300 m3/ha, ja todella runsaspuustoisessa 500−600 m3/ha, mikä on saavutettavissa Etelä- ja Keski-Suomen hyvillä kasvupaikoilla. Vaikka puuta on metsissämme enemmän kuin koskaan, niihin mahtuisi puuta ainakin kolminkertaisesti nykytilanteeseen verrattuna (Heinonen ym. 2017, Pukkala 2017).

Viimeisen viiden vuoden aikana Suomessa on kasvatettu nopeasti kotimaisen runkopuun hakkuita. Luonnonvarakeskuksen (2018b) tietojen perusteella vuonna 2017 hakkuumäärä oli noussut noin 60 milj. m3:n tasosta (2000−2012) noin 72 milj. m3:n tasolle, ja vuonna 2018 hakkuut jatkoivat kasvua. Kansallinen metsästrategia (Maa- ja metsätalousministeriö 2019) viitoittaa siihen, että Suomessa hakataan runkopuuta ensi vuosikymmenen puolivälissä noin 80 milj. m3 vuodessa. Näin vaikka viimeaikaisen tutkimuksen mukaan (Heinonen ym. 2017) seuraavan 100 vuoden puuntuotos (hakkuukertymä + tilavuuden lisäys) maksimoituu, jos vuotuinen hakkuukertymä on koko sadan vuoden ajan noin 60 milj. m3.

Hakkuiden lisääminen yli 75 milj. m3:n hidastaa metsien tilavuuskehitystä niin voimakkaasti, että puuntuotos pienenee, vaikka joka vuosi hakataankin 15 milj. m3 enemmän. Hakkuiden lisääminen metsästrategian mukaisesti Suomen nuorissa nykymetsissä pienentää metsien kasvua ja vähentää teollisuuden puunsaantia pitkällä aikavälillä. Samalla myös vähennetään merkittävällä tavalla metsiemme hiilinielua seuraavina vuosikymmeninä. Tutkitun tiedon perusteella puuntuotannollisesti ja hiilensidonnan kannalta optimaalinen hakkuumäärä olisi vielä useiden vuosikymmenten ajan pienempi kuin metsien tämänhetkinen kasvu (Heinonen ym. 2017, Pukkala 2017).

Kansallisen metsästrategian mukainen hakkuiden lisääminen pienentäisi metsiemme hiilinielua merkittävästi seuraavina vuosikymmeninä.

Hakkuiden vaikutus hiilinielujen supistumiseen riippuu muun muassa ympäristöolosuhteista, puuston ikäjakaumista, hakkuiden kohdentumisesta sekä menneistä metsähoitotoimista. Ympäristöolosuhteilla tarkoitetaan sellaisia tekijöitä kuin kasvuolosuhteiden maaperän rakennetta, ravinteiden saatavuutta sekä sadanta- ja lämpötilaolosuhteita. Ilmastonmuutoksen eteneminen kiihdyttää metsien kasvua Suomessa, mikä periaatteessa mahdollistaa suurempien hakkuiden toteuttamisen samalla kun huolehditaan tietyn suuruisen metsänielun säilyttämisestä.

Kuvio 3. Metsien kasvun ja poistuman tasetarkastelu

Kuvion 3 palkissa ”Puutuotannollisesti suurin kestävä” esitetään Luonnonvarakeskuksen eli Luken MELA-mallilla laskettuna, paljonko runkopuun vuosittaisesta kasvusta voidaan hakata kestävästi huomioiden teknis-taloudellinen kannattavuus ja nykyiset suojelurajoitteet. Luken laskema kestävä hakkuumahdollisuus ei kuitenkaan ota huomioon EU:n suunnalta tulevia metsien vertailutasovaatimuksia (ks. seuraava luku).

”Kansallisen metsästrategian (KMS) tavoite” -pylväässä (kuvio 3) esitetään hakkuumahdollisuudet tilanteessa, jossa talousmetsien kasvu ja puuntuotannollisesti kestävät hakkuumahdollisuudet ovat lisääntyneet tavoitteiden mukaisesti. Tämä vaatii talousmetsien kasvun lisäämistä 110 milj. m3:oon, mikä edellyttää kasvua edistävien toimenpiteiden ja ilmastonmuutoksen myönteistä vaikutusta metsien kasvuun sekä metsätuhojen säilymistä alhaisella tasolla. Puuston lisäyksen supistuminen vuoteen 2017 nähden merkitsee pienempää hiilinielua.

Hiilinielut ja kansainväliset ilmastosopimukset

Metsillä on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä. Viime aikoina nielut ovat olleet 40−60 prosenttia Suomen fossiilisperäisistä päästöistä, mikä korostaa nielujen merkitystä erityisesti Suomen ilmastopolitiikassa. Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden toteutuminen edellyttääkin päästövähennysten lisäksi metsien hiilinielujen kasvattamista tai muita keinoja ilmakehän hiilidioksidin poistamiseksi. Suomen metsien hiilinieluja voi tarkastella ilmastonmuutoksen hillinnän yhteydessä joko luonnontieteellisistä (ks. seuraava luku) tai ilmastosopimuksen lähtökohdista.

Nykyisin Suomen metsien hiilinielun kokoa säätelee YK:n Kioton pöytäkirja, jonka 2. sitoumuskauden (2013−2020) mukaan Suomen tulee säilyttää 19,3 miljoonan CO2 -ekvivalenttitonnin vuotuinen hiilinielu vuoteen 2020 asti. Tämän velvoitteen täyttäminen on onnistunut ja onnistuu sopimuskauden loppuun asti hyvin.

Ensi vuosikymmenellä Suomen metsien nettomääräisten kasvihuone-kaasupäästöjen tulee olla reilusti negatiivisia.

Kioton 2. sopimuskauden jälkeen EU:n ilmastopolitiikka (EU 2018) vaikuttaa konkreettisella tavalla Suomen metsien hiilinielun tasoon. Suomelta edellytettävä metsien vertailutaso vuosina 2021−2025 ja 2026−2030 määrittelee metsien kasvihuonekaasupäästöjen nettotason, joka pitää olla reilusti negatiivinen. Maa- ja metsätalousministeriö ja Luonnonvarakeskus (MMM ja Luke 2018) ovat hahmotelleet sen vuotuiseksi suuruudeksi ilman puutuotteita vuonna 2021−2025 noin –27,9 milj. t CO2-ekv. ja puutuotteiden kanssa noin –34,8 milj. t CO2-ekv. (miinusmerkki kuvaa, että metsät ja puutuotteet toimivat nieluna). Keväällä 2019 EU päättää ehdotuksen perusteella lopullisen Suomelta edellytettävän metsien vertailutason.

Jos Suomen metsien hiilinielu on suurempi kuin EU:n Suomelle asettama vertailutaso, Suomi voi käyttää vuosina 2021−2030 siitä enintään 25 Mt CO2 (max 2,5 Mt CO2/v) metsämaan tilinpitoluokan nieluna ja pienentää tällä nielulla muiden maankäyttösektorien päästöjä. Mikäli Suomen metsien nettonielu alittaa EU:n Suomelle asettaman metsien vertailutason, Suomi voi yrittää paikata sitä saamallaan 44 milj. t CO2:n metsäjoustolla vuosien 2021−2030 aikana. Suomi voi vielä käyttää erityiskohteluna saamansa EU:n 10 milj. t CO2 lisäjouston, jos EU:ssa maankäyttösektori kokonaisuudessaan ei muodostu pelisääntöjensä puitteissa päästölähteeksi. Mikäli kokonaisuudessaan Suomen maankäyttösektori näyttäytyy tämänkin jälkeen päästölähteenä EU:n laskelmissa, Suomi voi kompensoida syntyneen ”päästön” ns. taakanjakosektorin velvoitetason ylittävällä päästövähennyksellä. EU:n taakanjakosektorin päästötavoite on asetettu maakohtaiseksi, ja se käsittää muun muassa liikenteen, maatalouden (ei-CO2-päästöt), jätehuollon ja erillislämmityksen kasvihuonekaasupäästöt.

Mikäli tämäkään ei onnistu, niin Suomi voi ostaa muilta jäsenvaltioilta LULUCF-sektorin päästöoikeuksia. Jos maa pystyy saavuttamaan LULUCF-sektorin lopputuloksen EU:n laskentasäännöillä nieluna, niin se voi halutessaan myydä muille jäsenmaille tästä ylijäämänielusta päästöoikeuksia. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan selvää käsitystä tulevien LULUCF-markkinoiden suuruudesta ja niiden päästöoikeuksien hinnasta.

Suomen metsien nieluvajetta voidaan paikata EU:n Suomelle myöntämillä metsäjoustolla, mutta tällöin metsien nielut eivät helpota muiden maankäyttösektorien päästöjen vähentämisessä.

Luonnonvarakeskus on arvioinut, että Suomi tulee pääsemään EU:lle esittävään vertailutasoon vuosina 2021−2025, kun vuosittaiset hakkuut ovat keskimäärin 83 milj. m3 vuosina 2016−2025 (MMM ja Luke 2018). Tämä edellyttää kuitenkin, että puusto saavuttaa kasvutason 112 milj. m3 vuodessa vuosina 2016−2020 ja tason 113 milj. m3 vuodessa vuosina 2021−2025. Näin suuret kasvun lisäykset edellyttävät metsän kasvua edistävien metsänhoitotoimenpiteiden (lähinnä lannoituksen) onnistunutta käyttöönottoa, ilmastonmuutoksen myönteistä vaikutusta metsien kasvuun ja metsätuhojen säilymistä alhaisella tasolla.

Hiilinielun rooli metsien hyödyntämisen kokonaisilmastovaikutuksissa

Metsäbiomassan hyödyntämisen ilmastovaikutusten arvioinnin perustana on ollut pitkään ajatus, että sama hiilidioksidimäärä, joka vapautuu metsäbiomassan käytöstä, sitoutuu aikanaan hakkuupaikan uuteen kasvavaan puustoon. Kun metsämaata ei tuhota ja puun käytöstä vapautunut hiilidioksidi sitoutuu uuteen biomassaan, puun käytön ilmastovaikutus on katsottu nollaksi (kuvio 4). Tämä metsäraaka-aineen hiilineutraalisuuden peukalosääntö joutuu kuitenkin uuteen valoon, kun pyritään hahmottamaan sitä, kuinka metsien käytön hyödyntäminen vaikuttaa ilmakehässä oleviin kasvihuonekaasumääriin eri ajanhetkinä.

Kuvio 4. Periaatteellinen kuva (Kilpeläinen ym. 2014) metsän puuston hiilivaraston kehityksestä 200 vuoden aikana, kun metsää ei hakata ollenkaan (ylempi viiva) tai kun metsässä tehdään kaksi päätehakkuutta 100 ja 200 vuoden kohdalla sekä harvennushakkuut näiden välillä (alempi viiva).

Kuviossa 4 ylemmän ja alemman viivan välinen alue kertoo puuston hiilivaraston menetyksen. Jos hiilitaseen arvioinnissa tarkastellaan vain puustoa ja vertailutilanteeksi otetaan ajanhetki 0 ja päätehakkuuta edeltävä puuston hiilivarasto sadan vuoden iässä (vajaa 300 m3/ha, niin metsäraaka-aineen hiilineutraalisuus toteutuisi 100 vuoden aikana, vaikka kaikki hakattu puu poltettaisiin. Jos vertailutilanteeksi asetetaan metsän kehitys ilman hakkuutoimia (ylempi viiva), niin metsäbiomassan hiilivelaksi tulee ”luonnontilaisen” puuston ja ”talousmetsän” puuston hiilivarastojen erotus. Käytännössä laskelmiin tulee ottaa mukaan myös maaperän hiilivarastojen muutokset eri skenaarioissa, jolloin tulokset ovat erilaiset kuin yllä esitetyssä esimerkissä.

”Ilmakehään pääsevän hiilidioksidin määrä pitää saada vähenemään nopeasti.”

Tätä kokonaisvaltaista ilmastovaikutusnäkökulman tarvetta puoltaa ilmastonmuutoksen hillinnän kiireellisyys: ilmakehään pääsevän hiilidioksidin – oli se sitten peräisin biologisesta ja fossiilisesta alkuperästä – määrä pitää saada vähenemään nopeasti. Vastaavasti ajatus, että metsäbiomassan käytöstä aiheutetaan ilmakehään pitkäksi aikaa hiilidioksidipäästöjä, ei sovi ilmastonmuutoksen hillinnän globaaliin kiireellisyystilanteeseen.

Suomen metsien hiilivaraston muutosarvio vuositasolla perustuu yksittäisten metsiköiden hiilivarastojen muutoksiin, joissa siis puuston kasvu, hakkuut, luonnonpoistuma ja maaperän hiilitaseet vaihtelevat. Lähtökohtana on tosiasia, että metsikön hiilivarasto asettuu alemmalle tasolle, kun sitä hakataan (kuvio 4). Päätehakkuun jälkeen metsikkö toimii hiililähteenä esim. Etelä-Suomessa lähes 20 vuotta, minkä jälkeen se alkaa toimia hiilinieluna saavuttaen suurimman nielun puiden ollessa 40−60 vuoden ikäisiä. Tämän jälkeen metsikön hiilinielu ehtyy puuston ikääntyessä.

Vanhat metsät kuitenkin toimivat hiilivarastoina, jonka sisältämä hiili on pois ilmakehästä. Tilanne on siis erilainen nuorissa talousmetsiköissä, joissa niiden potentiaalisesta hiilivarastosta pääosa on ilmakehässä ja osa puutuotteissa. Puutuotteiden hiilivarasto ei ole suuri hakkuiden kautta menetettyyn metsien hiilivarastoon nähden. Suomen runkopuun hakkuista tukkipuuksi päätyy tänä päivänä vain 38 prosenttia (Luonnonvarakeskus 2018b), jonka puusisällöstä noin puolet päätyy pitkäikäisiin puutuotteisiin. Tämän takia Suomessa vain noin 20 prosenttia hakatusta puusta päätyy tuotteisiin, joissa tuotteiden hiilivarasto säilyy muutamaa vuotta kauemmin.

Metsien hyödyntämisen ilmastovaikutuksiin vaikuttaa metsien ja puutuotteiden hiilivarastojen muutosten lisäksi myös ratkaisevasti se, kuinka puutuotteilla ja -energialla pystytään välttämään fossiilisia kasvihuonekaasupäästöjä. Puutuotteiden valmistuksessa ja muun elinkaarensa aikana käytetään pääsääntöisesti vähemmän fossiilisia polttoaineita kuin vastaavissa ei-puutuotteissa, jotka tarjoavat samanlaisen toiminnallisuuden kuin puutuotteet.

Puutuotteilla ja -energialla voidaan vähentää fossiilisia kasvihuonekaasupäästöjä, mutta pitää ottaa huomioon myös metsien ja puutuotteiden hiilivarastojen muutokset.

Eräs tapa katsoa Suomen metsien hyödyntämisen ilmastovaikutuksia on tarkastella kehitystä vuoden 1990 tilanteeseen nähden. Vuosi 1990 on kansainvälisten ilmastotoimien vertailuvuosi. Suomen metsien nettonielu (hiilinielu + päästöt) oli vuonna 1990 –20 milj. t CO2-ekv.. Suomen metsien vuotuinen nettonielu on ollut vuosina 1991−2017 keskimäärin noin 5 milj. t CO2-ekv. suurempi kuin vuoden 1990 lähtötilanne. Samaan aikaan puutuotteiden nielu on ollut keskimäärin hieman suurempi (–3,8 milj. t CO2) kuin mitä se oli vuonna 1990 (–3 milj. t CO2) (Tilastokeskus 2019a). Koska lisääntyneiden hakkuiden kautta saadulla puutuotteilla ja -energialla on vältetty fossiilisia päästöjä, niin Suomen metsien hyödyntäminen on aiheuttanut merkittäviä ilmastohyötyjä vuoden 1990 tasoon nähden.

Metsien viime vuosien lisääntyneiden hakkuiden ilmastovaikutukset näyttäytyvät eri tavalla, kun muutetaan arvioinnin lähtökohtaa. Ilmastopaneelin tekemässä metsien hiilitaseita kuvailevien simulointimallien vertailussa saatiin tulos, jossa eri mallien perusteella puuston hakkuut vähentävät keskimäärin noin 1,7 kertaa enemmän hiilinieluja vuosina 2015−2055 kuin mitä hakkuiden mukana siirtyy puun mukana hiiltä jatkojalostukseen (Kalliokoski ym. 2019). MELA-mallin, jonka avulla tehdään Suomen viralliset metsien hiilinieluennusteet EU:lle, hiilinielumenetys on jopa yli kaksinkertainen. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että lisähakkuilla saatavasta puusta valmistettavien tuotteiden hiilinielun sekä puutuotteiden ja -energian käytön kautta saavutettujen vältettyjen fossiilisten kasvihuonekaasupäästöjen yhteisvaikutus pitäisi olla samaa luokkaa, jotta hiilinielun menetys kompensoituisi.

Metsien lisähakkuut lisäävät hiilidioksidipäästöjä, vaikka puutuotteiden lisääntyminen niitä jonkin verran vähentääkin.

Vaikka lisähakkuiden seurauksena saadaan jonkin verran lisättyä puutuotteiden hiilivarastoa, se ei muuta isoa kuvaa, jos runkopuusta päätyy nykyiseen tapaan noin 60 prosenttia selluteollisuuteen ja jolloin puutuotteiden hiilinielu on alle 10 prosenttia vuotuisen hakkuun hiilimäärästä (vrt. taulukko 1 ja kuvio 2).

Viimeisin tutkimus puutuotteiden kyvystä välttää fossiilisia kasvihuonekaasupäästöjä kertoo, että eri puutuotteet aiheuttavat keskimäärin käytettyä puuhiilitonnia kohti fossiilisperäisiä hiiltä 1,2 kertaa vähemmän kuin vastaavat ei-puutuotteet kuten teräs ja betoni keskimäärin aiheuttavat (Leskinen ym. 2018). Tämä tulos puutuotteiden keskimääräisille substituutiokertoimille, joka kertoo vältetyn fossiilisperäisen hiilen määrän suhteessa käytettyyn puuhiilitonnin (=1,2 tC/tC), on puolet vähemmän kuin aikaisemmin on käytetty.

Kun otetaan huomioon todellinen puunkäytön hyöty puuenergioineen taloudessa, päädytään pienempiin substituutiokertoimiin. Viimeaikaiset arviot puun hyödyntämisen keskimääräisille substituutiokertoimille Sveitsin ja Kanadan alueilla ovat olleet noin 0,5 tC/ tC (Suter et al. 2017, Smyth et al. 2017). Suomen metsien hyödyntämisen keskimääräiselle substituutiokertoimelle tehty arvio on linjassa edellisten arvioiden kanssa, ja se jää nykytilanteessa alle 1 tC/ tC (Hurmekoski et al. 2019). Siirryttäessä kohti vähähiilistä yhteiskuntaa substituutiokertoimien odotetaan tulevaisuudessa pikemmin vähenevän kuin kasvavan (Seppälä et al. 2019).

Edellä esitetyn perusteella metsien lisähakkuut pienentävät nykymallien mukaan Suomessa hiilinielua siten, että 1 tonni hakkuun kautta saatua hiiltä tuotteisiin ja energiaan pienentää 1,7 tonnia hiiltä metsässä (1,7 tC/tC). Tämä on vertailukelpoinen edellä esitettyyn puun hyödyntämisen substituutiokertoimeen (alle 1 tC/tC). Tämän perusteella hakkuiden lisääminen 60 milj. kuutiosta 80 milj. kuutioon aiheuttaa keskimäärin vähintään 12 milj. t CO2:n vuosipäästön vuosina 2015−2055, vaikka puutuotteiden hiilivarastomuutokset sekä puutuotteiden- ja energian substituutiohyödyt ovat tarkastelussa mukana.

Käytännössä päästöt jatkuvat vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Vaikka lisähakkuiden kautta saadaan tulevaisuudessa metsien paremman kasvun johdosta metsänielua suuremmaksi, lisähakkuut lisäävät ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta vähintään sadan vuoden ajaksi eteenpäin (Kallio ym. 2016, Seppälä ym. 2019). Jopa pitemmäksi aikaa, koska ”hiilivelan” hyvittäminen edellyttää, että tulevaisuudessa metsän paremmalla kasvulla ja hyödyntämisellä poistetaan sama määrä hiilidioksidia kuin lisähakkuut tämän vuosisadan aikana aiheuttavat ilmakehään.

Nielumenetyksen aiheuttamaa hiilivelkaa voidaan kaventaa, jos talousmetsien puuntuotantoa on mahdollista merkittävästi lisätä metsähoidon keinoin ja jos puutuotteet suunataan sellaisiin kohteisiin, joissa ne korvaavat suuripäästöisiä tuotteita ja puutuotteiden hiilivarasto säilytetään mahdollisimman pitkään yhteiskunnan käytössä ennen polttamista. Muutos on kuitenkin vaikeaa, sillä metsäteollisuuden tuotejakauman muuttaminen markkinoilla on hidasta ja kilpailevat ei-puutuotteet parantavat myös hiilijalanjälkeään mentäessä kohti vähähiilistä maailmaa. Lisäksi lähimpien vuosikymmenien aikana ei pystytä lisäämään merkittävästi runkopuun nettokasvua. Merkittävä lisäys on odotettavissa vasta 2050-luvulla ja sen jälkeen, jos metsänhoitotoimet otetaan onnistuneet täysimääräisesti käyttöön (Suomen ilmastopaneeli 2017) ja metsätuhot eivät yleisty merkittävästi tulevaisuudessa.


METSÄNHOIDON KEINOT VAIKUTTAVAT NIIN HITAASTI, ETTEIVÄT NE EHDI ESTÄÄ LISÄHAKKUIDEN KIELTEISTÄ VAIKUTUSTA HIILINIELUUN.


Johtopäätökset

Suomen metsien hiilinielut ovat vähentäneet ilmakehän hiilidioksidia 1970-luvun alusta lähtien. Viime aikoina nielut ovat olleet 40−60 prosenttia Suomen fossiilisperäisistä päästöistä, mikä korostaa nielujen merkitystä Suomen ilmastopolitiikassa. Suomen metsien hiilinielu on mahdollista säilyttää suurena tämän vuosisadan loppuun, koska metsämme ovat keskimäärin nuoria, pieniläpimittaista ja harvoja. Tutkitun tiedon perusteella hiilensidonnan kannalta optimaalinen hakkuumäärä olisi kuitenkin vielä useiden vuosikymmenten ajan selvästi pienempi kuin nykyinen metsästrategian mukainen yli 80 milj. m3:n vuotuinen hakkuukertymä.

Luonnonvarakeskuksen mukaan EU:n tänä vuonna asettamat ilmastopoliittiset velvoitteet metsien hiilinielujen ylläpidolle voidaan saavuttaa ilman metsien siirtymistä EU:n pelisäännöissä päästölähteeksi, vaikka metsiemme vuotuiset hakkuut kasvavat lähivuosina 83 miljoonaan m3:iin vuodessa. Ilmaston kannalta katsottuna kuitenkin hakkuiden nostaminen tämän vuosikymmenen alun hakkuutasosta (noin 60 milj. m3/vuosi) nykyiseen tavoitetasoon ei ole nykyisellä metsien hyödyntämistavoilla perusteltua. Tutkimustulokset osoittavat, että lisähakkuut aiheuttavat metsään ainakin tämän vuosisadan ajaksi hiilivajeen, jota puutuotteiden hiilivaraston kasvattaminen sekä puutuotteiden ja -energian fossiilisten päästöjen korvausvaikutukset eivät pysty kompensoimaan kuin osittain.

 

Kirjallisuus

EU (2018), Regulation (EU) 2018/841 of the European Parliament and of the Council of 30 May 2018 on the inclusion of greenhouse gas emissions and removals from land use, land use change and forestry in the 2030 climate and energy framework, and amending Regulation (EU) No 525/2013 and Decision No 529/2013/EU.

Heinonen, T. & Pukkala, T. & Mehtätalo, L. & Asikainen, A. & Kangas J. & Peltola, H. (2017), Scenario Analyses on the Effects of Harvesting Intensity on Development of Forest Resources, Timber Supply, Carbon Balance and Biodiversity of Finnish Forestry, Forest Policy and Economics, 80, 80–98.

Henttonen, H.M. & Nöjd, P. & Mäkinen, H. (2017), Environment-induced Growth Changes in the Finnish Forests During 1971–2010 – An Analysis Based on National Forest Inventory, Forest Ecology and Management, 386, 22–36.

Hurmekoski, E. & Myllyviita, T. & Seppälä, J. & Heinonen, T. & Kilpeläinen, A. & Pukkala, T. & Tuomas, M. & Hetemäki, L. & Asikainen, A. & Peltola, H. (2019), Impact of Structural Changes in Wood-using Industries on Net Carbon Emissions in Finland, Submitted to Journal of Industrial Ecology.

Kallio, A.M.I. & Salminen, O. & Sievänen, R. (2016), Forests in the Finnish Low Carbon Scenarios, Journal of Forest Economics, 23, 45–62.

Kalliokoski, T. & Heinonen, T. & Holder, J. & Mäkelä, A. & Minunno, F. & Lehtonen, A. & Packalen, T. & Peltoniemi, M. & Pukkala, T. & Salminen, O. & Scehlhaas, M.-J. & Vauhkonen, J & Kanninen, M. & Seppälä, J. & Ollikainen, M. (2019), Skenaarioanalyysi metsien kehitystä kuvaavien mallien ennusteiden yhtäläisyyksistä ja eroista, Suomen ilmastopaneelin raportti 2/2019.

Kilpeläinen, A. & Strandman, H. & Kellomäki, S. & Seppälä, J. (2014), Assessing the Net Atmospheric Impacts of Wood Production and Utilization, Mitigation and Adaptation Strategies for Global Change, 19, 955–968.

Leskinen, P. & Gardellini, G. & Gonzalez-García, S. & Hurmekoski, E. & Sathre, R. & Seppälä, J. & Smyth, C. & Stern, T. & Verkerk, P.J. (2018), Substitution Effects of Wood-based Products in Climate Change Mitigation. From Science to Policy. European Forest Institute.

Luonnonvarakeskus (2018a), Hakkuukertymä ja puuston poistuma.

Luonnonvarakeskus (2018b), Runkopuun hakkuut uuteen ennätykseen – yli 72 miljoonaa kuutiometriä.

Maa- ja metsätalousministeriö (2019), Kansallinen metsästrategia 2025:n päivitys. Valtioneuvoston periaatepäätös.

Ministry of Agriculture and Forestry (MMM) and Natural Resources Institute Finland (Luke) (2018), National Forestry Accounting plan for Finland. Submission of National Forestry Accounting plan including forest reference level (2021–2025) for Finland (Draft 29 November 2018).

Pukkala (2017), Suomen metsissä on vähän puuta. Arvometsä.

Tilastokeskus (2019a), Maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous –sektorin nielu 20 miljoonaa hiilidioksiditonnia.

Tilastokeskus 2019b, Vuosisadan lähteet. Puuston kasvu ja poistuma 1879–2017.

Seppälä, J. & Heinonen, T. & Pukkala, T. & Kilpeläinen, A. & Mattila, T. & Myllyvirta, T. & Asikainen, A. & Peltola, H. (2019), Effect of Increased Wood Harvesting and Utilization on Required Greenhouse Gas Displacement Factors of Wood-based Products and Fuels. Submitted to Environmental Management.

Smyth, C. & Rampley, G. & Lemprière, T.C. & Schwab, O. & Kurz, W.A. (2017), Estimating Product and Energy Substitution Benefits in National‐scale Mitigation Analyses for Canada, Gcb Bioenergy, 9, 1071–1084.

Suomen ilmastopaneeli (2017), Tutkijoiden pääviestit metsien käytön ilmastovaikutuksista. Suomen il-mastopaneelin raportteja /2017.

Suter, F. & Steubing, B. & Hellweg, S. (2017), Life Cycle Impacts and Benefits of Wood Along the Value Chain: The Case of Switzerland, Journal of Industrial Ecology, 21, 874–886.

Tilastokeskus (2019a), Maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous –sektorin nielu 20 miljoonaa hiilidioksiditonnia.

Tilastokeskus (2019b), Vuosisadan lähteet. Puuston kasvu ja poistuma 1879–2017.

Share

Palkansaajien tutkimuslaitos

Pitkänsillanranta 3 A 6. krs
00530 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Viestintäkoordinaattori
Essi Lindberg
Puh. (09) 2535 7346

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share