Tilaukset

Julkaisusihteeri
Irmeli Honka
Puh. (09) 2535 7338
E-mail: etunimi.sukunimi@labour.fi

 

 

Ashoka Mody: EuroTragedy – A Drama in Nine Acts

Talous & Yhteiskunta 3/2018 | Lukuvihje

Ph.D. Pentti Pikkarainen \ pentti.pikkarainen59 at gmail.com

Kirja euron historiasta ja vähän tulevaisuudestakin

Oxford University Press, 2018, 616 s.

Viime vuosina on julkaistu useita kirjoja ja suuri joukko muita kirjoituksia euron historiasta, erityisesti kymmenen vuotta sitten alkaneesta euroalueen kriisistä. Ashoka Modyn kirja kuuluu tähän joukkoon, jossa alkaa olla jo tungosta.

Kirjan pääotsikko ”EuroTragedy” viittaa siihen, kuinka jo paljon ennen euron käyttöönottoa sekä sisäpiiriläiset että monet muutkin tulivat siihen johtopäätökseen, että EMUn edut ovat todennäköisesti hyvin pienet ja että hankkeeseen liittyy isoja riskejä.

Ashoka Modyllä on erinomaiset edellytykset analysoida euroalueen kehitystä. Hän on toiminut Kansainvälisessä valuuttarahastossa (IMF:ssä) Eurooppa- ja tutkimusosastojen varajohtajana. Ennen IMF: ää hän työskenteli Maailmanpankissa. Jäätyään pois IMF:stä hän on työskennellyt vierailevana professorina Yhdysvalloissa Princetonin yliopiston Woodrow Wilson-koulussa.

Modyn kirjan suurin ansio on mielestäni siinä, että hän käy hyvin huolellisesti läpi euron historiaa sekä talouden että politiikan näkökulmasta 1950-luvulta lähtien. Kirjassa tulevat hyvin esille myös eurokriisin aikana IMF:ssä käydyt keskustelut. Toisaalta kirja on kohtuullisen raskasta luettavaa. Joka tapauksessa Modyn kirja on erinomainen käsikirja euron historiasta.

Vaikka kirjan lähdeluettelo on kattava, jäin kaipaamaan viittauksia joihinkin keskeisiin kirjoituksiin. Bernard Connollyn (1995) kirja on klassikko erityisesti Euroopan valuuttajärjestelmän (ERMin) osalta. Joseph Stiglitzin (2016) kirja on osuva ja sujuva analyysi euroalueen kriisistä. Markus Bunnermeierin, Harold Jamesin ja Jean-Pierre Landaun (2016) kirja analysoi perusteellisesti euroon liittyvää talouspoliittista keskustelua Saksan ja Ranskan erilaisten talouspoliittisten ideologioiden näkökulmasta. Nämä kolme ovat ”perusteoksia” eurosta ja sen historiasta.

Wernerin komitean raportti ja Kaldorin kritiikki

Mody käy läpi Euroopan integraation historiaa vuodesta 1950 lähtien. Toukokuussa 1950 Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ilmoitti, että Ranska ja Saksa operoivat hiili- ja terästeollisuuttaan yhteisen valvonnan alaisena.

Euron historian kannalta ratkaisevaa oli Euroopan johtajien kokous Haagissa vuonna 1969. Ranskan presidentin Georges Pompidoun aloitteesta kokouksen yhdeksi aiheeksi otettiin Euroopan rahaliitto. Pompidou halusi, että Ranska ja Saksa ottavat käyttöön yhteisen rahan. Pompidou oli kyllästynyt Ranskan frangin devalvaatioihin. Pompidoun tavoitteena oli saavuttaa Ranskan taloudellinen sama-arvoisuus Saksan kanssa yhteisen rahan kautta.

Haagin huippukokouksessa asetettiin komitea valmistelemaan rahaliittoa. Komitean puheenjohtajaksi tuli Luxemburgin pääministeri Pierre Werner.

Wernerin komitean raportti valmistui lokakuussa 1970. Raportin mukaan toimiva rahaliitto tarvitsee merkittävän yhteisen tulopohjan (yhteisiä veroja) ja yhteisen budjetin. Tarvittiin siten jonkinlainen poliittinen unioni. Raportissa ennustettiin, että jos tällaisia rakenteita ei ole olemassa ennen rahaliiton alkua, rahaliiton vaikeudet ajavat kehitystä tähän suuntaan. Tämä oli tärkeä viesti erityisesti Ranskalle.

Wernerin komitean raportin viesti taas Saksalle oli, että epätäydellinen rahaliitto toimisi, jos kaikki rahaliiton maat sitoutuvat tiukkaan finanssipolitiikkaan erityisesti Saksan mallin mukaisesti. Näin syntyi eurooppalainen vakausideologia.

Pian raportin julkistamisen jälkeen taloustieteilijä Nicholas Kaldor arvosteli perusteellisesti raporttia. Kaldorin mukaan harmonisoitu ja tiukka finanssipolitiikka vain pahentaa tilannetta taantumissa mutta myös pitkällä aikavälillä. Tarvitaan siten fiskaalisia tulonsiirtoja ja toimielin toteuttamaan niitä. Epätäydellinen rahaliitto suurentaa eroja maiden välillä ja siten heikentää poliittista yhtenäisyyttä ja poliittisen unionin muodostamisen mahdollisuuksia. Jo 1950-luvulla Milton Friedman kirjoitti näistä asioista ja hänen jälkeensä mm. Robert Mundell ja Peter Kenen.

Myös jotkut sisäpiiriläiset olivat huolissaan suunnitelmista ja yrittivät estää ne. Vuonna 1975 ilmestyi eurokraatti Robert Marjolinin työryhmän kriittinen raportti. Kaksi vuotta myöhemmin julkaistiin englantilaisen virkamiehen Donald MacDougallin komitean raportti, joka päätyi johtopäätökseen, että rahaliitossa tarvitaan yhteinen budjetti, joka on vähintään 5–7 prosenttia rahaliiton jäsenmaiden yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta.

Helmut Kohlin rooli oli ratkaiseva

Kirjan luvussa 2 kerrotaan huolellisesti Saksan liittokansleri Helmut Kohlin aivan ratkaisevasta roolista euron synnyssä. Häntä voimme joko kiittää tai kirota tässä asiassa.

Alussa Kohl oli rahaliittoa vastaan, koska hän ymmärsi sen seuraukset yhteisen finanssipolitiikan ja erityisesti Saksan vastuiden kannalta. Kohlin ajattelu kuitenkin muuttui Saksan yhdistymisen myötä. Usein väitetään, että Kohl teki kaupat EMUn synnystä Ranskan presidentin Francois Mitterrandin kanssa: Ranska sallii Saksan yhdistymisen, jos Saksa ryhtyy kannattamaan EMUa. Kirjan mukaan Mitterrandin neuvonantaja kiistää tällaisen poliittisen sopimuksen. Hänen mukaansa tällainen käsitys oli vain Kohlin omissa ajatuksissa.

Kohlin poliittinen asema vahvistui ajan myötä, ja hän lopulta runnoi läpi euron synnyttämisen vuonna 1991 tehdyn Maastrichtin sopimuksen mukaisesti. Kohl möi euroa rauhanprojektina. Sopimuksessa sitouduttiin edellä mainittuun vakausajatteluun. Sovittiin finanssipolitiikan rajoitteista, korostettiin markkinakuria ja EKP:sta pyrittiin tekemään Bundesbankin klooni. Italia otettiin mukaan euroalueeseen Kohlin toiveesta. Italian ja muiden ”heikkojen” maiden uskottiin sopeuttavan pakosta talouspolitiikansa euron määrittämään ”kuriin”.

Kehitys vaiheittain

Luvuissa 2–9 Mody käy läpi euroalueen kehitystä vaiheittain. Kriisivuosien osalta hän avaa myös IMF:ssä käytyä keskustelua. Esimerkiksi Kreikan rahoitusavusta käytiin IMF:n johtokunnassa hyvin vilkasta keskustelua. Jotkut sen jäsenistä pitivät IMF:n asiantuntijoiden analyysiä Kreikan velkakestävyydestä aivan liian optimistisena ja EU-maiden ja Yhdysvaltojen kantoja myötäilevänä. Näiden kriittisten puheenvuorojen mukaan Kreikassa olisi pitänyt tehdä välittömästi iso velkasaneeraus. EU-maiden ja Yhdysvaltojen edustajat runnoivat läpi IMF:n rahoituksen Kreikalle. Kreikan saama rahoitus IMF:ltä oli poikkeuksellisen suuri.

Mody on varsin kriittinen EKP:n toimintaa kohtaan. EKP on hänen mielestään taantumien uhatessa keventänyt rahapolitiikkaa liian hitaasti, ja pariin otteeseen se on kiristänyt rahapolitiikkaa arvioiden väärin talouskehityksen.

Euroalue on elpynyt kriisistä selvästi hitaammin kuin Yhdysvallat. Erot talouskehityksessä euroalueen pohjoisen ja etelän välillä ovat kasvaneet. Tämä heijastuu mm. julkisessa taloudessa, työttömyydessä sekä koulutus- ja kehitysmenoissa. Mody korostaa ns. hystereesivaikutusta: korkea työttömyys ja alhaiset investoinnit henkiseen ja fyysiseen pääomaan syövät kasvun eväitä tulevaisuudessakin. Ranska on Modyn mielestä liukunut lähemmäs Etelä-Euroopan maita kuin pohjoista. Italia on hyvin suurissa vaikeuksissa, ja sen kehitys ratkaisee pitkälti euroalueen tulevaisuuden. Euro­alueen jäsenmaiden poliittinen erimielisyys on lisääntynyt.

Tulevaisuuden vaihtoehtoja

Monet ekonomistit ovat Stiglitzin (2016) tavoin suositelleet, että euroalueella siirrytään fiskaaliseen ja poliittiseen unioniin. Mody ei kuitenkaan lähde tälle tielle. Hän todennäköisesti arvioi euroalueen jäsenmaiden kehityksen eriytyneen niin paljon, ettei siirtyminen fiskaaliseen unioniin ja siten tulonsiirtoihin ole enää poliittisesti mahdollista. Tämä edellyttäisi myös EU:n perussopimusten yksimielistä muuttamista.

Mody hahmottelee kirjassaan kahta tai kolmea tulevaisuuden vaihtoehtoa.

Yksi vaihtoehto on, että jatketaan nykyisillä rakenteilla (”More of the Same”) tehden ehkä joitakin pieniä muutoksia. Tässä vaihtoehdossa kehitys tulee olemaan hyvin takkuista ja maiden väliset erot todennäköisesti kasvavat edelleen. Kun lähtökohtatilanne on huono, negatiiviset häiriöt aiheuttavat suuria ongelmia. EKP:n liikkumavara on hyvin kapea, ja se joutuu pitämään pystyssä euroaluetta. Erityisesti Italian kehitys voi aiheuttaa suuria ongelmia.

Italian ja yleensä ”heikkojen” maiden eroa eurosta Mody pitää hyvin vaikeana. Sen sijaan Saksan ero eurosta olisi hänen mielestään helpompaa eikä silloin kukaan häviäisi. Jos Saksa ottaisi käyttöön oman valuutan, se vahvistuisi selvästi euroa vastaan. Modyn mielestä Saksa voisi muodostaa uuden valuutta-alueen Hollannin, Belgian, Itävallan ja Suomen kanssa. Tällainen vaihtoehto taitaisi olla kylmää kyytiä Suomelle.

Modyn esittämää toista päävaihtoehtoa voitaneen pitää jonkinlaisena markkinaehtoisena tai maiden välisen ystävällisen kisailun ratkaisuna. Kreikan veloista leikataan kaksi kolmasosaa. Perustetaan velkasaneerausmekanismi, joka luo markkinakuria ja jonka avulla ylisuurten velkojen saneeraus tapahtuu järjestäytyneesti. Finanssipolitiikan rajoitteet unohdetaan. EKP:n mandaattia muutetaan siten, että työttömyyden alentaminen on samanarvoinen tavoite kuin hintavakaus.

Mody korostaa hyvän koululaitoksen merkitystä kasvun turvaajana. Modyn mielestä koulutusjärjestelmä on rapautunut monissa EU-maissa ja siihen pitäisi investoida kunnolla. Tästä vaihtoehdosta Mody käyttää termiä ”Republic of Letters for Europe”.

Kun EMU täytti 10 vuotta, pidettiin juhlavia puheita euron menestyksellisestä alkutaipaleesta. Teknisesti euron käyttöönotto onnistui hienosti, mutta ensimmäisellä vuosikymmenellä syntyi tasapainottomuuksia, jotka tulivat silmille vuodesta 2008 lähtien.

Euron toinen vuosikymmen on ollut kovaa taistelua jopa euron olemassaolosta. Joitakin parannuksia on saatu tehtyä mm. rahoitusvalvonnassa, pankkien kriisinratkaisuissa ja makrovakauspolitiikassa.

Kun yrittää katsoa kymmenen vuotta eteenpäin, on vaikea sanoa, missä asennossa euroalue silloin on. Toteutuuko joku Modyn esittämä skenaario vai jokin muu vaihtoehto? Juhlapuheita tuskin voidaan silloin pitää mainitsematta Kreikkaa ja Italiaa.

Lukuvihje PDF-muodossa

 

Kirjallisuus

Brunnermeier, M.K. & James, H. & Landau, J. (2016), The Euro and the Battle of Ideas, Princeton, N.J.: Princeton University Press.

Connolly, B. (1995), The Rotten Heart of Europe – The Dirty War for Europe’s Money, London: Faber and Faber.

Stiglitz, J. E. (2016), The Euro and Its Threat to the Future of Europe, London: Allen Lane.

 

Share

Palkansaajien tutkimuslaitos

Pitkänsillanranta 3 A 6. krs
00530 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Erikoistutkija, tiedottaja
Heikki Taimio
Puh. (09) 2535 7349

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share