Takaisin

Vain kotimainen kysyntä voi pelastaa Suomen

Vain kotimainen kysyntä voi pelastaa Suomen

Joensuun yliopiston kansantaloustieteen laitos järjesti 24.4.1992 symposiumin joukkotyöttömyydestä Suomessa. Symposiumin esitelmät julkaistiin seuraavana vuonna Finnish Economic Papers-aikakauskirjassa. Tuohon aikaan Suuri Lama oli jo syventynyt niin, että työttömyysaste oli kaksinumeroisissa luvuissa eikä sen nousulle ollut näkyvissä loppua: symposiumin kutsulennäkissä työttömyyskäyrä sojotti jyrkästi pohjoiskoilliseen. Tunsimme kuitenkin itsemme edelläkävijöiksi haastaessamme ekonomistit keskustelemaan aiheesta.

Edellisenä vuonna oli ilmestynyt brittitutkijoiden Richard Layard, Stephen Nickell ja Richard Jackman kirjoittama laaja opus ”Unemployment”, joka toimi jonkin aikaa aihepiirin eräänlaisena käsikirjana. Richard Jackman oli kutsuttu alustajaksi symposiumiimme. Esityksensä alussa hän kiitteli painokkaasti allekirjoittanutta runsaan ja pätevän taustamateriaalin tarjoamisesta. Siinä oli kyllä aimo annos brittiläistä kohteliaisuutta. Todellisuudessa ei minulla – eikä symposiumiin kokoontuneilla kymmenillä suomalaistutkijoillakaan – ollut tarjota mitään viisastenkiveä tämän OECD-maiden sotienjälkeisen ajan syvimmän laman hoitamiseksi. Tässä mielessä symposium oli pahasti ennenaikainen.

Yksi asia kuitenkin oli tuolloin jo ihan selvä: markka on devalvoitava tai päästettävä devalvoitumaan tuntuvasti, jotta hintakilpailukykymme kohoaisi ja vientimme pääsisi kunnolla vauhtiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin markka päästettiinkin kellumaan ja heikkenemään, pian yli 40 % verrattuna marraskuun 1991 devalvaatiota edeltäneeseen tasoon.

Jackman antoi luonnollisesti haastattelun paikalliselle maakuntalehdelle. Seuraavana aamuna Karjalainen otsikoikin haastattelun etusivullaan: ”Vain vienti voi pelastaa Suomen”. Pian alkanut elpyminen tavallaan vahvisti tämän todeksi, vaikka olisihan siinä viennin lisäksi muutakin vetoapua kaivattu, jotta työttömyys olisi tullut nopeammin alas. Vasta tänä vuonna päästiin 6 prosentin tasolle. Samalla viennin suhde bruttokansantuotteeseen nousi 1990-luvun alun parinkymmenen prosentin tasolta 46 prosenttiin viime vuonna.

Nyt on jo sekä ministeri Christoffer Taxellin että valtiovarainministeri Jyrki Kataisen suulla todettu, että edessä on tai saattaa olla jopa pahempi lama kuin 1990-luvulla. Pääsyynä synkistelyyn on se, että vientimme näkymät ovat niin paljon huonommat. Ei voida devalvoida, euro päinvastoin on vahvistumaan päin, eikä vientimaissamme ole luvassa kysynnän kasvua. Nämä ovat toki vain mutu-näkemyksiä, sillä ennustaminen on nyt äärimmäisen vaikeaa. Jonkin aikaa varmasti menee ennen kuin tällaisten väitteiden koko merkitys valkenee ja sisäistetään. Siinä vähän auttaa, kun palataan vertailun vuoksi 1990-luvun alkuun:

BKT:n määrän muutos
Työllisten määrän muutos
Työttömien määrän muutos
Työttömyysaste (1990=3,2)
1991
-6,2
-184000
+134000
6,7
1992
-3,7
-199000
+95000
11,8
1993
-0,9
-83000
+106000
16,5
1994
3,6
+41000
-51000
16,7

 

Tällaiset näkymät eivät paljon naurata. 1990-lukua pahemman laman povailijoita voidaan kuitenkin syyttää osin perusteettomasta pelottelusta. Ensinnäkään toivoa ei ole vielä menetetty kansainvälisen talouden suhteen. Vastoin monien harhaanjohtajien väitteitä keskuspankeilla ja hallituksilla on vielä monia keinoja käytettävissään, vaikka markkinatalous ei itse itseään kovin pian nousuun oikaisisikaan. Toiseksi meillä on Suomessa poikkeuksellisen hyvät lamapuskurit niin pankeissa, yritysmaailmassa kuin – vastoin puhemies Sauli Niinistön väitteitä – julkisella sektorillakin.

On toki myönnettävä, että kansainvälisessä taloudessa on paljon epävarmuustekijöitä. Yhdysvalloissa keskuspankki toimii erittäin aktiivisesti ja uusi presidentti Barack Obama valmistelee mittavaa elvytyspakettia, mutta sen läpimeno kongressissa ei ole itsestään selvää, ja loppujen lopuksi sen riittävyyskin on kyseenalainen. Euroopassa suurimpina jarruina ovat EKP ja Saksa, joka on kieltäytynyt ottamasta johtavaa roolia ja mieluummin odottaa ensin, mitä Yhdysvallat tekee.

Suomessa on vanhastaan totuttu odottamaan ensin, mitä Ruotsi tekee ja onnistuuko se. Meillä ei kuitenkaan ole Ruotsin devalvointimahdollisuutta eikä muitakaan merkittäviä keinoja vaikuttaa ulkomaankauppaamme. Sen suhteen olemme muiden maiden armoilla. Suomen hallituksen käsissä on vaikuttaminen kotimaiseen kysyntään. Siitä, kun se viime syyskuussa ennusti kuluvalle vuodelle 2,8 prosentin kasvua ja ensi vuodelle 1,8 prosentin kasvua, on tultu ja tullaan vielä roimasti alaspäin. Uudet elvytystoimet on mitoitettava sen mukaan, eikä siinä muiden maiden odottelusta ole kuin pelkkää haittaa.

 

Share

Vain kotimainen kysyntä voi pelastaa Suomen

  1. Heikki Taimio otsikoi blogikirjoituksensa “Vain kotimainen kysyntä voi pelastaa Suomen”.

    Tilanteessa, jossa ei tarkasti edes pystytä arvioimaan nykytilaa saati tulevaisuutta, on typerää väittää yhtä keinoa koko ongelmavyyhdin ratkaisijaksi.

    Varmasti on olemassa keinoja, jotka vaikuttavat enemmän kuin toiset, mutta ei ole yhtä keinoa. Olen noin 40 vuoden työkokemuksen aikana nähnyt monenlaisia matalasuhdanteita. Aivan samanlaisia ne eivät ole olleet milloinkaan, vaikka aikaisemmin lähes ainoa lääke oli devalvaatio. Onneksi sitä ei enää voida käyttää. Nyt on luotettava ihmisten kykyyn selviytyä.

    Kulutuksen nykytasolla pitämiseen taikka jopa sen kasvattamiseen ihmiset suhtautuvat negatiivisesti. Viime laman aikana 1990-luvulla tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiset säästivät pahan päivän varalle. Niin luultavasti monet toimivat nytkin, vaikka se paha päivä on juuri tänään.

    On etsittävä muita keinoja kuin ekonomistien yksinkertaisessa työkaluvalikoimassa on tarjolla: vienti, kulutus, investoinnit, säästäminen jne. Tarvitaan ennennäkemättömiä menettelytapoja.

    Ongelmahan ei ole pelkästään se, minkä näemme, eli kansainvälinen finanssikriisi. Teollisuuden siirtyminen Yhdysvalloista ja Euroopasta kehitysmaihin on yksi ongelman syistä. Tämä kehitys on ollut ennustettavissa, nähtävissä ja on inhimillisesti oikein. Kansainvälinen oikeudenmukaisuus on suorastaan edellyttänyt tällaista kehitystä. Nyt meidän on vain Yhdysvalloissa ja Euroopassa sopeuduttava siihen. Tämä edellyttää hiipumisstrategian kehittämistä.

    Suomessa puujalkaan luottaminen on aiheuttamassa meille samanlaisia ongelmia kuin aikanaan maatalouteen luottaminen. Teollisuusyrityksistä tulee valtion tukien varassa eläjiä. Me veronmaksajat emme jaksa sellaista elättiporukkaa ylläpitää. Paperin kulutus vähenee vääjäämättä, joten puusta pitää oppia tekemään jotakin muuta, jotakin arvokkaampaa. Kysymyshän on aika rankasta luonnon raiskaamisesta, vaikka puun väitetään olevan uusiutuva luonnonvara.

    Yhdysvalloissa ja Euroopassa yksi suuri ongelma on huolestuttaviin mittasuhteisiin kasvanut byrokratia. Esimerkiksi kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, julkishallintomme ei sen jälkeen ole merkittävästi vähentynyt, kuten olisi pitänyt. Mihin me ihan oikeasti tarvitsemme suurta eduskuntaa tai Suomen Pankkia? Mihin me tarvitsemme lukuisia ministeriöitä ja virastoja? Me emme jaksa näitäkään elättejä enää ylläpitää.

    Me tarvitsemme julkishallinnolta verojemme vastineeksi hoito-, koulutus-, turvallisuus- ja muita vastaavia palveluita. Palveluita leikattiin 1990-luvulla mutta valtion, kuntien ja järjestöjen pomot eivät sanoneet itseään irti turvallisesta virastaan, vaikka olisi ollut syytä.

    Kuten edellä totesin, meidän on luotettava ihmisten omaan selviytymiskykyyn. Yksi täysin unohdettu avainryhmä on yrittäjät, jota itsekin edustan 27 vuoden kokemuksella.

    Pienyritykset pystyvät sopeutumaan nopeasti uusiin tilanteisiin, joten yrittäjien määrän lisääminen yhteiskunnassa lisäisi samalla myös kansantalouden joustavuutta. Sitä tarvitaan nyt.

    Sen sijaan, että pieniä yrityksiä vaaditaan kansainvälistymään, kasvamaan ja työllistämään, niille pitäisi suoda vapautta toimia. Liian kovalla vauhdilla ajaminen voi aiheuttaa tieltä suistumisen. Sama koskee sekä autolla ajamista että yrityksen kasvattamista.

    Pienyritykset eivät saa merkittävästi valtion rahoitusta, kuten yleisesti väärin luullaan. Tuet menevät suuryrityksille. Mm. huippumennestyjä Nokia on saanut valtiolta tukea jatkuvasti, vaikka ei se sitä olisi tarvinnut.

    Yritykset eivät yleensäkään tarvitse mitään julkista tukea. Ne tarvitsevat vain vapautta toimia. Tuetut yritykset ovat kuin pullasorsia, jotka kuolevat, kun ruokinta loppuu. Vapaasti luonnossa elävät sorsat pystyvät aina etsimään olosuhteet, joissa ne selviytyvät hengissä. Tämä koskee myös yrityksiä.

    EU:ssa on vireillä hanke yritysten byrokratian keventämiseksi 25 prosentilla. Suomi ei ole juuri lainkaan edennyt tässä asiassa, kuten esimerkiksi Ruotsi on. Siellä mm. tehtiin selvitys, miten suuria byrokratian aiheuttamat kustannukset ovat.

    Mitä pienemmästä yrityksestä on kysymys, sitä enemmän byrokratia lamaannuttaa sen toimintaa. Pienyritykselle byrokratiakustannukset ovat piiloveroa. Suurin osa tästä piiloverosta aiheutuu siitä, että yritys joutuu muiden puolesta keräämään rahaa ja ilmoittamaan erilaisia tietoja mm. Verohallinnolle. Tämä sivullisilmoittaminen on lisääntynyt viime vuosina olennaisesti, kun yksityishenkilöille on haluttu tarjota valmiiksi täytetyt veroilmoitukset.

    Yritykset eivät saa mitään korvausta siitä, että ne keräävät mm. palkkatulojen ja kulutuksen verot ja verotiedot Verohallinnolle. Ihminen, joka ei ole milloinkaan tehnyt kirjanpitoa, ei voi käsittää, miten raskasta pienelle yritykselle on esimerkiksi arvonlisäveron kerääminen ja tilittäminen. Yritys ei ole asiallisesti arvonlisäverotuksen verovelvollinen, vaikka se on sellaiseksi määritelty lainsäädännössä. Oikea verovelvollinen on tuotteen tai palvelun ostaja.

    En väitä, että yrittäjyyden vapauttaminen olisi ainoa keino nykyisestä talousahdingosta selviytymiseksi. Se on vain keino, jota ei ole käytetty aikaisemmin. Sen suurin merkitys on kansantalouden joustavuuden, innovatiivisuuden, tuottavuuden ja työllistävyyden lisääminen.

    Osoittaakseni, että on olemassa muitakin ennen käyttämättömiä keinoja, nostan esille kaksi.

    Toinen näistä on ivalolaisen Markku Nivakosken vuonna 1996 mm. Suomen Kuvalehdessä ja Helsingin Sanomissa esittämä työkustannusten osittainen vähentäminen arvonlisäverotuksessa. Tämä parantaisi yritysten mahdollisuutta säilyttää ja lisätä palkkatyötä. Yrityksen kannattaisxi harkita ihmisen palkkaamista sen sijaan, että se ostaa täysin vähennyskelpoisen koneen.

    Menettely on yksinkertainen, sillä arvonlisäveron kanssa samassa kuukausittaisessa valvontailmoituksessa ovat palkkatiedot. Palkan määrästä sallittaisiin vakiomääräinen prosenttivähennys jokaiselle yritykselle.

    Aikanaan Nivakosken mallia vastustettiin julkisuudessa mm. siitä syystä, että EU:n arvonlisäverodirektiivi ei sitä salli. Tämä voidaan kiertää esimerkiksi sillä, että annetaan vähennykselle toinen nimi.

    Koneitakin on kuitenkin ostettava, sillä investoinnit lisäävät työllisyyttä ja kasvua. Tähän yksinkertainen menettely on KHT-tilintarkastaja Pauli Vahteran myös vuonna 1996 esittelemä kassavirtaverotus.

    Nykysinhän investoinnit saa vähentää tuloverotuksessa vasta vuosien kuluessa poistoina ja vaihto-omaisuuden perusvarastoa ei saa vähentää milloinkaan. Kassavirtaverotuksessa kummankin saisi vähentää heti hankintahetkellä. Tämä olisi oikeudenmukaista, sillä yrityshän myös maksaa investoinnit silloin.

    Tämä menettely ei vähennä valtion ja kuntien verotuloja pitkällä aikavälillä mutta se siirtää niitä myöhemmäksi. Nyt taloustilanteen heikennyttyä olisi oikea aika siirtyä kassavirtaverotukseen. Jos ei uskalleta toteuttaa sitä täydessä mittakaavassaan, kannattaisi edes kokeilla osittain.

    Kun tähän asti yritysveroratkaisuissa on keskitytty osinkoverotuksen edullisuuteen, on suorastaan haitattu investointien tekemistä. Nimittäin osingonmaksussa on aina kysymys rahan siirtymiestä yrityksestä yksityistalouteen. Verotuksen tulisi suosia rahan pysymistä yrityksessä ja sen käyttämistä investointeihin. Tämä ei ole meidän yrittäjienkään edun vastaista, sillä ainakin minulle yritykseni hyvinvointi on tärkeä asia. En halua suuria osinkoja verottomasti vaan sitä, että yritykseni toiminta jatkuu tulevaisuudessa minun elinaikani jälkeenkin.

    Lassi Mäkinen

    Lasmak Oy

    http://www.lasmak.com

  2. Heikki Taimio: “Eihän tämä talouskurimus kuolemaksi ole, mutta kyllä asiantuntijoiden vankka käsitys on, että nousua siitä pitää avittaa julkisen vallan keinoin.”

    Nämä samat asiantuntijat eivä kyenneet etukäteen näkemään tätä taantumaa, joten heidän käsityksellään ei ole suurta arvoa.

    Olen silti sitä mieltä, että totta kai julkisen vallan pitää tehdä jotakin. Mielestäni sen tulee antaa ihmisille ja yrityksille vapauksia. Ihmiset tämän maan terveeksi tekevät. Mitä vähemmän heillä on liekoja kaulassaan, sitä vähemmällä kivulla he pystyvät palauttamaan terveen talouden.

    Heikki Taimio: “Minun on helppo yhtyä ehdotuksiin pienyritysten toimintaa haittaavan byrokratian karsimisesta, mutta eduskunta, ministeriöt ja Suomen Pankki ovat edelleen hyvin tarpeellisia.”

    Viisikymmentä kansanedustajaa tekisi ihan yhtä hyviä päätöksiä kuin 200. Ministeriöiden määräksi riittäisi viisi ja niiden henkilökunta pitäisi puolittaa. Suomen Pankin tarpeellisuutta en pysty ymmärtämään.

    Julkishallinnolla on taipumus tehdä itsensä tarpeelliseksi. Jos meillä on 200 virkamiestä, he pystyvät työllistämään toisensa tekemällä raportteja sekä lukemalla niitä ja pitämällä aiheeseen liittyviä kokouksia.

    Auvo Rouvinen: “Koska kukaan ei osta mitään pelätessään työttömyyttä, ei muuta kun miljoona yrittäjää lisää myymään ovelta ovelle. Kesällä lumilapioita ja talvella uimahousuja.”

    Kehotan Auvo Rouvista tutustumaan yrittämiseen muutamassa yrityksessä. Varmasti huomaat, että yksikään niistä ei myy ovelta ovelle kesällä lumilapioita eikä talvella uimahousuja.

    Lassi Mäkinen

    Lasmak Oy

    http://www.lasmak.com

  3. Pienyritykset pystyvät sopeutumaan nopeasti uusiin tilanteisiin, joten yrittäjien määrän lisääminen yhteiskunnassa lisäisi samalla myös kansantalouden joustavuutta.

    Lienet oikeassa. Koska kukaan ei osta mitään pelätessään työttömyyttä, ei muuta kun miljoona yrittäjää lisää myymään ovelta ovelle. Kesällä lumilapioita ja talvella uimahousuja.

    Se että kulutuskysyntä romahtaa on selvää. Ja sitä ei nosta hallituksen kaavailemat suurituloisille suunnatut veronalennukset. Nalle tai Erkko ei kuluta sen enempää saivatko he 100 vai 200 milj vuoteen puhtaana.

    Oikeasti olisi yksi erittäin tehokas keino saada niitä lumilapion ostajia. Puretaan terveyskeskus jonot. Siis palkataan tuplamäärä hoitsuja sekä muutama suomea puhuva lekuri.

    Tosin, ainkin Kiteellä on käynnissä tuottavuusohjelma jolla irtisanotaan loputkin. Kuten kaikissa kunnissa. Ja valtiolla.

    Pistin muutaman jutun elvytyksestä, veroista ja terveydenhuollosta :

    http://auvorouvinen.blogit.uusisuomi.fi/tag/yleinen/

  4. Kiitokset Lassi Mäkiselle PT-blogin ensimmäisestä kommentista!

    Hän tulkitsee esitykseni kotimaisen kysynnän lisäämiseksi ”yhdeksi keinoksi”, joka on peräisin ”ekonomistien yksinkertaisesta työkaluvalikoimasta”. Kotimaisen kysynnän lisäämiseen on tietenkin olemassa lukuisia keinoja, joita luetteli Jaakko Kiander omassa blogikirjoituksessaan ja joita on käsitelty muutenkin laajasti julkisuudessa. Itse en lähtenyt niitä erittelemään, koska pääpointtini oli se, ettei meillä ole nyt mahdollisuutta jättidevalvaatioon, eikä muitakaan keinoja viennin nopeaan kasvattamiseen ole näköpiirissä. Kotimainen kysyntä koostuu kulutuksesta ja investoinneista. Elvytys eli ekspansiivinen finanssipolitiikka merkitsee julkisen kulutuksen tai investointien lisäämista, tai se voi myös tähdätä suoraan yksityisen kulutuksen ja investointien lisäämiseen esimerkiksi verotusta ja tulonsiirtoja muuttamalla.

    Mäkinen kehottaa luottamaan “ihmisten omaan selviytymiskykyyn”, mikä on pienyrittäjille hyvin luonnollinen asenne. Eihän tämä talouskurimus kuolemaksi ole, mutta kyllä asiantuntijoiden vankka käsitys on, että nousua siitä pitää avittaa julkisen vallan keinoin.

    Minun on helppo yhtyä ehdotuksiin pienyritysten toimintaa haittaavan byrokratian karsimisesta, mutta eduskunta, ministeriöt ja Suomen Pankki ovat edelleen hyvin tarpeellisia.

    Rauhallista joulua toivottaen

    Heikki Taimio

Kommentoi aihetta

Palkansaajien tutkimuslaitos

Arkadiankatu 7 (Economicum)
00100 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Viestintäkoordinaattori
Essi Lindberg
Puh. (09) 2535 7346

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share
Share