Takaisin

Veronmaksajan riski

Veronmaksajan riski

Viime marraskuu oli Suomen talouskehityksen käännekohta. Vaikka viennin arvon 20 prosentin romahdus johtuikin osittain hintojen laskusta eikä volyymilukuja ole vielä ilmoitettu, on selvää, että myös viennin määrä putosi roimasti. Muitakin erittäin huonoja uutisia sataa päivittäin, niin meiltä kuin maailmaltakin. Epävarmuus alkavasta vuodesta on sellaista, että kokonaistuotannon ennustamisessa voisi hyvin käyttää noppaa, negatiivisella etumerkillä varustettuna, eikä siinä edes nopan silmäluku välttämättä riittäisi. Elvytyksen tarvetta ei meillä kyseenalaista kukaan.

Tällaisessa äärimmäisessä hädässä valtiovarainministeri Jyrki Katainen katsoo aiheelliseksi muistuttaa (HS 9.1. s. B6): ”Jos valtio ottaa riskiä, meidän on muistettava, että se otetaan veronmaksajien piikkiin. Toimenpiteiden pitää olla sellaiset, että riski on mahdollisimman pieni.”

Mutta valtion (ja siis veronmaksajien) riskinottohan on nyt juuri koko pointti! Pankit ja muut rahoituslaitokset eivät uskalla ottaa riskejä, koska ne epäilevät toistensa ja asiakkaidensa maksukykyä. Riskin karttaminen on sittemmin levinnyt myös yrityksiin ja kotitalouksiin, kun ne pelkäävät tulojensa ja maksukykynsä heikkenevän. Seurauksena on kulutuksen ja investointien – ja kun muissa maissa tapahtuu vastaavaa, Suomen viennin – romahdus. Tällaisessa tilanteessa valtio ei voi elvyttää ottamatta itse vastuuta suurista riskeistä. Jos se lisää luotonantoa ja luottotakuita yksityiselle sektorille kuten selvitysmies Antti Tanskanen on ehdottanut, niin riskinä ovat luottotappiot. Jos se lisää omaa kulutustaan ja investointejaan sekä tukea kunnille, kotitalouksille ja yrityksille, niin eihän ensimmäisenä huolena nyt voi mitenkään olla se, että joku riski siitä lisääntyy. Valtio on se vihonviimeinen riskinkantaja, kun markkinatalous ei toimi.

Kataisen lausunto voitaisiin pistää hänen asiantuntemattomuutensa piikkiin ja jättää omaan arvoonsa, ellei se heijastelisi yleisemminkin asenteita hänen ministeriössään ja koko hallituksessa. Tämä näkyy ensinnäkin elvytyslisäbudjettiin valmisteltujen ja tietoon tulleiden menolisäysten vaatimattomuutena verrattuna ongelman mittasuhteisiin. Toiseksi nyt näyttää erityisesti tulleen muotiin ”ilmainen” elvytys, siis toimenpiteet jotka eivät välttämättä maksa valtiolle mitään tai jotka jopa tuottavat positiivista tulosta. Onhan kyllä VM ennenkin reagoinut uudistusehdotuksiin toteamalla, että mikäs siinä, kunhan ne eivät maksa mitään. Mutta kuinka valtio voisi vähentää markkinoita kalvavaa riskiä ottamatta itse riskiä, josta koituu rahantarvetta?

Hallituksen ansioksi on luettava, ettei se (ainakaan vielä) ole lähtenyt laatimaan leikkauslistoja, joskin nykyjärjestelmässä se tehtävä lankeaa enemmän kunnille, joista monet ovatkin listoja jo tekemässä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että 1990-luvun lamassa varovaisuus elvytyksessä ja nojautuminen pääasiassa pankkitukeen ei tullut halvaksi. Rohkeammalla politiikalla Ruotsi selvisi vähemmin vaurioin.

Kataisen lausunnon takana on epäilemättä myös aitoa huolta veronmaksajille koituvasta laskusta. Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin kysyttävä, onko aina ja kaikissa olosuhteissa huolehdittava verotuksen alhaisuudesta, rajoitettava veroasteen nousua ja pyrittävä painamaan sitä aina vain alemmas. Vetoaminen siihen, että lasku lankeaa lopulta veronmaksajien maksettavaksi, ei kuulosta vakuuttavalta, kun monet muut maat elvyttävät rohkeammin, ja vaihtoehtona on laskun lankeaminen nyt laman muodossa, tosin kohtuuttoman suuressa määrin vain niille veronmaksajille, jotka kärsivät konkursseista ja työttömyydestä.

Share

Kommentoi aihetta

Palkansaajien tutkimuslaitos

Arkadiankatu 7 (Economicum)
00100 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Viestintäkoordinaattori
Essi Lindberg
Puh. (09) 2535 7346

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share
Share