Takaisin

Suomen työllisyydestä ja hallituksen työllisyystavoitteesta

Suomen työllisyydestä ja hallituksen työllisyystavoitteesta

Tässä kirjoituksessa jatkan Suomen työllisyysasteen pohdintaa. Koska mielestäni deskription tulee olla kohdillaan ennen preskriptiota, kuvailen tässä tekstissä työllisyysasteita ja hallituksen tavoitetta eri näkökulmista ja pohdin tarkasteluiden pohjalta mahdollisia rakenteellisia uudistuksia, joilla työllisyysastetta voidaan nostaa. Suomessa puhutaan paljon rakenteellisten uudistusten tarpeesta. Rakenteelliset uudistukset usein vaikuttavat kokonaisuudessaan vasta keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä, joten tarkastelen Suomen työllisyysastetta hieman hallituskautta pidemmältä periodilta.

Suomen hallituksen työllisyysastetavoite: 72 prosenttia

Työllisyysasteella tarkoitetaan työllisten osuutta samanikäisestä eli 15–64-vuotiaasta väestöstä. Suomen hallitus on asettanut hallitusohjelmassa työllisyysastetavoitteeksi 72 prosenttia hallituskauden loppuun mennessä. Aikaa on vajaat kolme vuotta. Tällä hetkellä työllisyysaste on 68,5 prosenttia, joten nousua tarvitaan 3,5 prosenttiyksikköä. Tarkastellaan kuinka usein vastaavaan tavoitteeseen on päästy OECD-maissa.

Kuviossa 1 on esitetty kolmen vuoden työllisyysasteiden muutosten histogrammi kolmen vuoden periodeissa OECD-maissa niille vuosille, jotka OECD:n aineisto kattaa. Tarkastelujakson pituus vaihtelee maittain huomattavasti. Kolmen vuoden jaksoja aineistossa on 574 kappaletta, joista 46:na eli 8,0 prosentissa jaksoista on saavutettu 3,5 prosenttiyksikön kasvu työllisyysasteessa. Tosin 3,5 prosenttiyksikön nousu työllisyydessä 68,5 prosentista tai korkeammalta tasolta on aineiston mukaan onnistunut vain Islannilta vuosina 2014 ja 2015 sekä Alankomailta vuonna 2008.

Työllisyystavoite on siis historian valossa vaikea, mutta ei mahdoton saavuttaa. Let’s do this!

ptblogi1508161
Kuvio 1. Työllisyysasteiden kolmen vuoden muutokset OECD-maissa

Huom. Maita on 37. Jaksoja on yhteensä 574.

Suomen työllisyys: alueelliset erot

Tarkastellaan seuraavaksi työllisyysasteita maakunnittain. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen aineistosta voi seurata maakunnittaista kehitystä vuodesta 1998 lähtien. Kuviossa 2 on esitetty työllisyyden kehitys valikoidulle joukolle maakuntia. Kuviosta havaitaan, että eräs rakenteellinen ominaisuus suomalaisessa työllisyydessä on suuri alueellinen vaihtelu. Kainuussa työllisyys on hyvällä eteläeurooppalaisella tasolla, kun Uudellamaalla se on lähes pohjoismaisella tasolla. Jos Suomella kokonaisuutena olisi Uudenmaan työllisyysaste, hallituksen työllisyystavoite täyttyisi välittömästi. Kainuulaiset eivät välttämättä työllisty kuin uusmaalaiset muuttaessaan Uudellemaalle, mutta eräs rakenteellinen ratkaisu Suomen työllisyyshaasteille löytynee sisäisestä muuttoliikkeestä.

ptblogi1508162
Kuvio 2. Työllisyysaste maakunnittain 1998–2015

Huom. Kuviossa työllisyysasteet on esitetty valikoidulle joukolle maakuntia sekä koko maalle yhteensä.

Suomen työllisyys: sukupuolten erot

Kuviossa 3 on esitetty Suomen työllisyysasteet sukupuolittain tietyille ikäluokille. Kokonaisuutena sukupuolten työllisyysaste on melko samalla tasolla. Naisilla se on korkeampi nuorimmissa (15–24 v) ja vanhimmissa (55–64 v) ikäluokissa ja miehillä 25–44 vuotiailla. Kuviosta puuttuu ikäluokka 45–54. Siinä sukupuolilla on hyvin samankaltainen työllisyys.

Sukupuolierojen näkökulmasta kenties ikäluokka 25–34 on mielenkiintoisin ryhmä, sillä lasten hankinta osuu useimmiten tähän väliin. Kuviosta 3 nähdään, että 1990-luvun alun jälkeen sukupuolten välinen ero työllisyysasteissa on myös suurimmillaan tässä ryhmässä. Markus Jäntti mainitsi omassa työllisyyttä pohtivassa kirjoituksessaan, että kotihoidon tuki selittää luultavasti Suomessa tätä tilannetta osaltaan.

Kotihoidon tuki tuli voimaan Suomessa vuonna 1985, mutta se laajeni voimakkaasti 80-luvun lopulla siten, että vuonna 1988 kotihoidon tuen menot olivat 994 miljoonaa markkaa, mutta vuonna 1993 jo 3073 miljoonaa markkaa. Luvut eivät ole inflaatiokorjattuja. Samoille vuosille osui myös tuo työllisyysasteiden eriytyminen. Vuonna 1996 tehtiin leikkaus siten, että menot putosivat noin miljardin 1946:n miljoonaan markkaan. Tämä pudotus ei tosin näy naisten työllisyysasteen paranemisena.

Suomessa siis on pohjoismaisittain sukupuolten välillä melko tasapäinen työllisyys. Kotihoidon tuen käyttö korreloi lastenhankintaikäisissä sukupuolten eriytymisen kanssa, mutta tässä kohtaa en kausaliteetteja voi selvittää. Naisten työllisyyden nostaminen tuossa ikäluokassa miesten tasolle ja miesten työllisyyden nostaminen vanhemmissa ikäluokissa naisten työllisyyden tasolle tuottaisi selvän parannuksen työllisyysasteissa. Näissä ryhmissä on rakenteelliselle parannukselle tilaa.

ptblogi1508163
Kuvio 3. Suomen työllisyysasteet sukupuolittain ja ikäryhmittäin 1989–2015

Huom. Kuviosta puuttuu ikäluokka 45–54 selkeyden vuoksi.

Suomen työllisyys: ikäryhmittäiset erot

Tarkastellaan vielä lopuksi ikäryhmittäin Suomen työllisyysastetta. Kuviosta 4 huomataan, että 90-luvun alun yleisen romahduksen ja sitä seuranneen työllisyysasteen hitaan nousun lisäksi merkittävin kehitys on 25–34 -vuotiaiden työllisyysasteiden lasku vuoden 2008 jälkeen sekä yli 55-vuotiaiden työllisyyden vahva nousu koko 2000-luvun ajan. Keskityn yli 55-vuotiaiden positiiviseen kehitykseen.

Kuvion 4 vanhin ikäluokka eli 65–74 -vuotiaat eivät tule huomioitua työllisyysasteessa. Tässä ryhmässä työllisyysaste on noussut 20 vuodessa runsaasta 3 prosentista yli kolminkertaiseksi 11 prosenttiin. Samalla 65–74 -vuotiaiden työllisten osuus 15–74 -vuotiaista työllisistä on noussut 0,7 prosentista 2,8 prosenttiin. Siis 2,8 prosenttia työllisistä kuuluu ikäluokkaan, jota ei huomioida työllisyysasteessa. Ajatusleikkinä voitaisiin sanoa, että jos nämä työpaikat siirrettäisiin 15–65 -vuotiaille, työllisyysaste kasvaisi noin 2 prosenttiyksikköä. Jos taas tämä ryhmä lisättäisiin sekä työllisyysasteen osoittajaan että nimittäjään, työllisyysaste kasvaisi noin 0,6 prosenttia. 65–74 -vuotiaiden ryhmä on pieni, mutta merkitykseltään kasvava ryhmä työllisten määrässä.

Tässä en ota työtunteja huomioon. Työtunnit luultavasti ovat vanhimmassa ikäryhmässä nuorempia vähäisemmät. Suomalaisillahan on tunnetusti melko paljon vuosityötunteja kehittyneeksi maaksi, mm. vuonna 2014 noin 15 prosenttia enemmän kuin Tanskalla. Työtuntikeskustelu jääköön toiseen blogitekstiin.

ptblogi1508164
Kuvio 4. Työllisyysasteet ikäryhmittäin 1989–2015

Otetaan vielä lähempään tarkasteluun 55–64 -vuotiaiden ikäryhmä. Kuviossa 5 on esitetty ikäryhmän työllisyyskehitys sekä tutkinnon suorittaneiden ja kuolleiden osuudet. Tässä kuviossa on tarkoitus tarkastella sitä, kuinka mahdolliset aiemmat rakenteelliset uudistukset ovat vaikuttaneet työllisyysasteisiin. Tämä täyttä eläkeikää edeltävä ikäryhmä on kohdannut monta uudistusta, joilla työuria on pyritty pidentämään lopusta. Näiden vaikutuksesta löytyy oma kirjallisuutensa (katso mm. tästä).

Kenties työurien pituuteen eniten vaikuttaneet rakenteelliset uudistukset tehtiin kuitenkin jo 50–70 -luvuilla lisäämällä ikäluokkien koulutusta huomattavasti. Kuviosta 5 näemme, että tutkinnon suorittaneiden osuus on 55–64 -vuotiaiden ryhmässä noussut vajaasta 30 prosentista vajaaseen 80 prosenttiin. Tämän kausaaliyhteyden tutkiminen on tämän blogitekstin ulottumattomissa, mutta hyvä koulutus on esimerkki politiikasta, joka on välttämätöntä korkean tuottavuuden ja työllisyyden saavuttamiseksi. Koulutuksella ei kuitenkaan saavuteta lyhyen aikavälin tavoitteita, koska vaikutukset tulevat kokonaisuudessaan vasta jopa 60 vuoden viipeellä. Itse asiassa koulutuksen lisääminen vain alentaa työllisyysasteita lyhyellä aikavälillä.

Kuviossa 5 on myös esitetty kuolleiden osuus ikäluokasta. Näemme, että luku on lähes puolittunut tarkastelujaksolla. 55–64 -vuotiaiden ikäryhmä on siis myös terveempi kuin jakson alussa. Hyvä terveys on varmasti omiaan nostamaan työllisyysasteita. Tästä tosin on vaikea kiittää yksittäisiä politiikkatoimenpiteitä.

ptblogi1508165
Kuvio 5. Työllisyysaste sekä tutkinnon suorittaneiden ja kuolleiden osuudet 55–64 -vuotiaiden ikäryhmässä 1989–2015

Yhteenveto

Tässä tekstissä pohdittiin työllisyyden rakenteellisia puolia, joiden muuttaminen on melko hidasta. Havaittiin, että koulutus ja terveys ovat korreloineet kasvaneiden työllisyysasteiden kanssa vanhemmissa ikäluokissa. Yli 65-vuotiailla havaittiin suurta kasvua työllisyydessä. Havaittiin myös, että alueellisesti Suomessa on merkittäviä eroja työllisyydessä. Sisäisen muuttoliikkeen ja kaupungistumisen arveltiin olevan eräs rakenteellinen ratkaisu työllisyysasteen nostotalkoissa. Lisäksi havaittiin, että kotihoidon tuen laajeneminen korreloi ajallisesti 25–34 -vuotiaiden ryhmässä sukupuolten välisen työllisyyden eriytymisen kanssa. Kotihoidon tuen rajoittaminen voisi siis osaltaan nostaa työllisyyttä. Tämä viimeinen ratkaisu vaikuttaisi jo tämän hallituskauden aikana, jos se tehdään nopeasti.

Hallituksen lyhyen aikavälin kunnianhimoiseen työllisyystavoitteeseen tarvitaan lopulta ennen kaikkea talouskasvua. Lyhyellä aikavälillä talouskasvua vahvistaisi ennen kaikkea kokonaiskysynnän paraneminen. Koska mitään valtavaa elvytyspakettia ei ole näköpiirissä, hallitus tarvitsee onnenpotkua kansainvälisten suhdanteitten suunnalta.

PS. Sohaisen vielä tuloeroihin ja työllisyysasteeseen liittyvään keskusteluun esittämällä kuviossa 6 Euroopan maiden käytettävissä olevien tulojen gini-kertoimien ja työllisyysasteiden välisen korrelaation. Korrelaatio on –0,52. Kuviosta opitaan nyt ainakin se, että pienet tuloerot eivät ole este korkealle työllisyysasteelle.

ptblogi1508166
Kuvio 6. Työllisyysasteet ja Gini-kertoimet Euroopassa vuonna 2013

Huom. Pohjoismaat on esitetty sinisellä värillä.

Share

Kommentoi aihetta

Palkansaajien tutkimuslaitos

Arkadiankatu 7 (Economicum)
00100 Helsinki

Puh. (09) 2535 7330

Yhteyshenkilöt

Viestintäkoordinaattori
Essi Lindberg
Puh. (09) 2535 7346

Hallintosihteeri
Jaana Toivainen
Puh. (09) 2535 7341

design N&S

Valokuvat: Maarit Kytöharju


Share
Share